(..leikkurin virkaa toimittaa juustohöylä ja patalappuna oli lapanen. Mutta toimivat molemmat!)
Muutama uunin nappulan "auki-kiinni"-veivaus oli mutta olen taas päättänyt, että hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa käyn katsomassa ko. nappulan kerran. Siitä huolimatta, että tiedän uunin olevan pois päältä ja etten ole veivannut muita nappuloitakaan päälle. Tämän parempaan en tällä kertaa pysty mutta ottaen huomioon, miten korkealla viime vuonna tähän aikaan ahdistuskäyrä oli pelkästään ajatuksesta laittaa uuni päälle, olen tyytyväinen.
Tämä viikko on ollut jo helpompi mutta välillä voimakkaita ahdistuspiikkejä iskee - eli oireissa ei mitään uutta. Päätohtorin luona jemmasin taas itkua melkeinpä viime minuuteille saakka kunnes yritin kertoa siitä, miten otettu olin Marakatin sanoista hänen blogissaan. Siis siitä, että minä olen juuri sellainen isosisko, kun hän tarvitsee. Eikä hän vaadi saati halua, että olisin toisenlainen.
Noilla sanoilla oli uskomaton voima ja niiden avulla sain avattua taas yhtä isoa solmua itsessäni, joka varmasti purki pari pienempää pois tieltä. Oikeastaan nuo sanat pysäyttivät pitkästä aikaa minut kunnolla. Haluaisin edelleenkin olla koko ajan parempi, vähempi oireisempi, energisempi, sosiaalisempi jne. . Siis siitäkin huolimatta, että tiedän monen ihmisen rakastavan minua kaikkine erikoispiirteineni. Kukaan muu kuin minä itse ei vaadi em. asioita minulta. Minä itse sitkeästi uskon ihmisten pitävän minua maanantaikappaleena, jonka vuoksi minun pitäisi olla koko ajan vähän parempi tullakseni hyväksytyksi.
Vaikka maanantaikappaleen sijaan olenkin uniikki, maailman ainoa Korppikotka, ja juuri sen vuoksi rakastettu.
Työstettävää on valtavasti mutta uskoisin itsekin saaneeni pari avainsanaa/verbiä sen ajatuksen vierelle, etten halua tehdä asioita pelosta käsin - luotan, annan rakastaa, riitän ja hyväksyn.
Namskis, hyvännäköistä munakasta :)
VastaaPoistaOlipas siskosi kirjoittanut kauniisti! Juuri tuollaiset kommentit auttavat jaksamaan.
Mulla on kanssa noita samoja fiiliksiä, että olisi vähän muita huonompi. Vähän huonompi töissä, vähän huonompi äitinä, vähän huonompi vaimona, vähän huonompi ystävänä jne. Vaikka ei kai se ihan näinkään oikeasti ole. Ja paperilla näytän varmaan ihan hyvältä minäkin. Mistä sitä tietää mitä muiden ihmisten sisimmässä liikkuu, mitä on hyvän itsevarmuuden taustalla. Pitäisi jotenkin oppia itse pitämään itseään hyvänä. Ei helppoa, mutta vuosi vuodelta helpompaa. Vanhetessa viisastuu :)
Ja luulen, että koska me OCD:n kanssa eläjät pyrimme täydellisyyteen (lähes) kaikessa, olemme loppujen lopuksi varmasti keskivertoihmistä "parempia" noilla mittareilla mitattuna (työ, ystävyys, vanhemmuus jne.) - me olemme vain itse sokeutuneet asialle, koska omilla kummallisilla mittareilla mitattuna epäonnistumme keskivertoa enemmän.
VastaaPoistaEikä se ole kyllä mikään ihme että noita mittareita oman pään sisään pääsee syntymään, sillä ikävästi yhteiskunnasta on aistittavissa se, miten näistä pääkopan sisäisistä ongelmista kärsivät ovat lähinnä selkärangattomia laiskiaisia ja epäonnistujia.
Harmi ettei ihmiset vielä 2000-luvullakaan tajua, ettei näitä 'erikoispiirteitä' valita itse vaan ne valitsevat sinut, jos ovat valitakseen.