Vastoinkäymisiä kohdatessa on mielenkiintoista havaita, miten useiden asioiden olemassaolon huomaa vasta kun se "jokin" on poissa tai vioittunut. Uskomatonta, miten isoja juttuja sitä pitääkään itsestäänselvyytenä! Keskustelin myös vuosia sitten silloisen ihanan ja hipahtavan jäsenkorjaajani kanssa siitä, mitä kaikkea muuta kehomme yrittää kivun kautta viestiä meille mm. elämäntilanteestamme tai tunteistamme. Näiden kahden pohjalta olenkin tässä kuluneella viikolla miettinyt useasti, mitä tämä "näkökyvyn vioittuminen" yrittää minulle kertoa - siis sen typerän tavan hieroa silmiä tilanteessa kuin tilanteessa lisäksi.
Kieltäydynkö näkemästä jotain, mikä on ihan nenäni edessä?
(Voi kyllä.)
Onko jonkin asian näkeminen vääristynyt mielessäni ihan toiseksi esimerkiksi omien uskomuksieni vuoksi?
(Kyllä vain.)
Pitäisikö minun näkemisen sijaan nyt opetella tuntemaan ja aistimaan vahvemmin?
(Kyllä, kyllä ja kyllä.)
Ehkä asioilla tosiaan on tarkoituksensa - myös silmätulehduksilla.
