Askel eteen: Tänään kotoa kaupungille lähdettyäni havaitsin yhden maksukortin puuttuvan lompakosta. Syntui pieni paniikki, jonka jälkeen muistin käyttäneeni korttia aamulla kun aamulenkin jälkeen hain kahvimaitoa kaupasta. Ennen olisin syöksynyt kotiin, nyt päätin pitäytyä suunnitelmassa tästä unohduksesta huolimatta (heh, perustelin sen sillä, että oikeasti kortilla ei ollut oikeastaan rahaakaan, joten varkaallekaan siitä ei olisi mitään iloa). Nopeasti unohdin koko jutun ja muistin sen vasta päästyäni kotiin. Maksukortti oli lenkkihousujeni takataskussa.
Askel taakse: Istahdin hetken kirjastossa ja vastapäiselle paikalle saapui laitapuolen kulkija. Ajatus vilisti heti kaikennäköisiin itiöihin, joita tuo tyyppi ehkä kanniskelisi kamoissaan ja vaatteissaan - ahdistuskäyrä huusi punaisella. Istuin paikollani vielä 2 minuuttia kunnes hajuun vedoten (joka oli kieltämättä kamalahko) siirryin muualle istumaan. Jälkeenpäin hävetti ja toivoin ettei ko. hemmo huomannut mitään, mutta toisaalta reaktio oli niin puhdas pelon synnyttämä tapahtumaketju ettei paljon puhtaampi voisi olla ja siten se lopulta oli hyvin opettavainen.
Paikoillaan pysyminen: En tehnyt tänäänkään hellalla ruokaa. Viime viikonloput ahdistus äidistä on ollut teemana, jonka vuoksi olen ollut armollisempi itseäni kohtaan ja ollut käyttämättä hellaa. Tänään ajatus kävi jo mielessä kunnes muistin mikä päivä huomenna on - äitienpäivä. Ja siinä meni sitten se hetki. Toisaalta olen kyllä muiden tarkistamisten kanssa saanut paikoitellen skarpattua, joten lasken tämän vain paikallaan pysymiseksi.
Parasta tässä viikossa on kaiketi se, että liikettä oireiden sisällä tapahtuu enkä ole täysin hautautunut kuplaani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti