Oman pikku projektini myötä olen tullut miettineeksi viime aikoina sitä miten sosiaalinen media (lähinnä Facebook) vaikuttaa minuun ja pakko-oireisiini/syömishäiriööni tällä hetkellä. Tai oikeastaan, miten se vaikuttaa siihen millaisena näen itseni.
Kirjautuessani Facebookiin uutisvirta näyttää 90% aiheita: Lapset, parisuhde, omistusasunto, matkailu ja erityissuoritukset elämässä. Näiden esiintyvyystodennäköisyys on vielä aikalailla tuossa järjestyksessä. Eli toisin sanoen ne kertovat, mitä minun sosiaalinen verkostoni (joka suurinpiirtein noudattaa omaa ikähaarukkaani +- 7 vuotta) tekee elämässään tai ainakin antaa ymmärtää tekevänsä.
Tiedostan itsekin, että Facebook on eräänlainen epätodellinen maailma, jossa ihmiset valitsevat halutun totuuden itsestään - teenhän itsekin niin olematta juhlimatta siellä jos minusta esimerkiksi tuntuu hyvältä olla juuri tänään tämän näköinen ja kokoinen kuin nyt olen. Sillä ei nimittäin ole arvoa ko. foorumin normistossa eikä sillä siten ostettaisi itselle peukutuksia, noita tuon sosiaalisen foorumin valuuttoja ja suosion mittareita.
Ehkä hyvän itsetunnon omaavat ihmiset eivät ajattele peukkuja tahi kommentteja minkäänlaisena mittarina mutta meille huonohkon itsetunnon omaaville ihmisille (tai ainakin minulle), jotka haemme hyväksyntää ja lupalappua olemassaolollemme läpi elämämme hinnalla millä tahansa, yksi peukku merkitsee eri asiaa kuin 15 peukkua. Samalla aikaa kun yritämme saada olemassaolollemme hyväksyntää peukutuksilla, Facebookissa silmiemme eteen juoksee jatkuvaa uutisvirtaa siitä mitä meidän kuuluisi tehdä, jotta olisimme sosiaalisesti yhtä arvokkaita kuin muut ihmiset.
Nuo uutisvirran asiat eivät suoranaisesti ole niitä asioita, joita elämässäni haluaisin/en haluaisi. Mutta se virta peukutuksineen toistaa päivästä toiseen minulle asioita, joita minun selkeästi yhteiskunnan ja sosiaalisen median/foorumeiden normien mukaan tulisi haluta ja tehdä. Ja pian huomaan itsekin uskovani niihin. Ei ole yhtä arvokasta kävellä merenrantaan Suomessa kuin Kreikassa. Ei ole yhtä hienoa harrastaa kävelyä kuin juosta maraton. Ei ole yhtä hienoa nauttia rajattomasta vapaudesta päättää mihin aikaan herätä kuin herätä lapsen suukkoon poskella. Ei ole yhtä hienoa viettää viikonloppua pyjamassa kuin vetää perseet/harrastaa kulttuuririentoja/tehdä ystäväperheen kanssa ruokaa/hypätä laskuvarjolla lentokoneesta.
Minä en tarkoita etteikö ihmiset saisi iloita heille tärkeistä asioista, hyvä vain jos ihmiset ovat löytäneet sisältöä elämäänsä ja mukavia asioita tapahtuu. Mutta tuo uutisvirta saa päivä päivältä enemmän itseni uskomaan siihen etten minä ole mitään. Etten minä tee mitään arvokasta. Olen surkea, raihnainen ja epäonnistunut luuseri, joka tarkistelee vesihanoja eikä sillä ole minkäänlaista arvoa yhteiskunnassa, jos tänään jättäisin sen väliin. Olen yksi nolla, sillä minulla ei ole elämässäni mitään, mitä muut voisivat ihailla.
Pidemmän aikaa olen Facebookissa harrastanut yhden naisen vastarintaa hyödyntämällä verbaalisia kykyjäni kääntämällä yksinkertaisia arkisia asioita moniulotteisiksi ja hauskoiksi tarinoiksi. En saa kuitenkaan ostettua sillä ihmisarvoa lisää kuin rajallisen määrän, sillä suurin osa tuosta Facebook-verkostostani ei tunnu huomioivan olemassoloani sitäkään kautta. Heille en siis pääasiallisesti tunnu olevan minkään arvoinen eikä minussa ole heille mitään mitä ihailla/kadehtia, sillä heillä on paljon enemmän sellaisia juttuja, joita kuuluisikin normistojen mukaan olla.
Ehkä minun läsnäoloni kaverilistalla onkin heille muistutus siitä, että asiat voisi olla huonomminkin.
Ehkä teen itsestäni totaaliluuserin tällä päivityksellä mutta minun kehittymistä ihmisenä tai itseni löytämistä saati itsetunnon vahvistumista ei nuo Facebookin kaltaiset yhteisöt tue - en ole tällä hetkellä riittävän vahva olemaan ottamatta vaikutteita muilta siitä mitä minun tulisi tehdä. Ehkä kaikki muut kestävät sen ja kykenevät olemaan omia itsejänsä myös Facebookissa tuntematta huonoa omaatuntoa valinnoistaan. Yritän kyllä tätä nykyä toistaa jokaisen maraton/vauva/omistusasunto/matka-päivityksen kohdalla, ettei minun tarvitse tehdä noin, sillä en tunne vielä itseäni niin hyvin, jotta voisin olla varma tuosta halustani.
Mutta se ei tunnu riittävän. Vielä.
Luulen, että jonkinlainen Facebook-paasto tekisi minulle hyvää, muilla sosiaalisilla verkkofoorumeilla en onneksi pyörikään. Voisi olla omallekin ajatusmaailmalle ja itsetuntemukselle tervehdyttävää olla kuormittamatta niitä jatkuvasti tiedolla siitä, mitä kaikki muut tekevät vs. mitä kaikkea minä en tee. Ehkä sitten voisin hyvällä omallatunnolla viettää päivän neverheard-museossa ja/tai kaivaa vaan nenääni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti