Popsi, popsi, porkkanaa

Kiitos jälleen kerran yhden päätohtorini idean varionnista, jonkinlainen noususuhdanne on täällä taas. Tai sanoisin pikemminkin, että alan olemaan sillä tasolla, millä olin ennen tuota leikkausepisodia. Ja se on hyvä, erittäin hyvä.

Töihin lähteminen on taas hiukan helpottanut ja olen päässyt salille ihmisten pariin (ja saanut varmaan sieltä orastavan nuhanenätartunnan - en tykkää). Ennen kaikkea olen kohdannut taas punaisimman vaatteen eli hellan ja tehnyt viikonloppuna ruokaa (tai no, en tiedä voiko lisukkeen valmistamista sanoa ruoanlaitoksi mutta ydinasia tässä onkin ihan jossain muualla):

(heh, kuvassa lienee myös selitys sille miksi en ole koskaan ryhtynyt ruokabloggariksi - en vain jotenkin  kykene kuvaamaan annosta niin, että siitä tulisi ns. syötävän näköinen. Jotain vikaa voi olla myös annoksen yksipuolisuudessa mm. värien suhteen :D )

Olen myös pyrkinyt jatkamaan tuon maagisen "mitä, ihan kuin tämä kertoisi minusta" -kirjan lukemista. Suosittelen tätä lämpimästi ainakin niille, jotka tunnistavat tunnemaailmassaan olevan jotain häikkää tai haluavat tietää tunteistaan ja ajattelutavoistaan enemmän. Ei tunnelukot välttämättä näyttäydy kaikilla yhtä voimakkaasti kuin minulla mutta voi olla ihan mielenkiintoista ymmärtää ainakin vähän paremmin miksi reagoi juuri niin kuin reagoi.

Mitä pidemmälle kirjaa pääsen, sitä järkyttyneempi olen siitä miten sekaisin tunnemaailmani on. Tai olenhan minä sen tiennyt, ettei pääni ihan peruspirkon käsikirjasta ole mutta miten sekavan ja moniulotteisen verkoston olenkaan luonut päähäni! Yhden lukon aktivoituessa sulkeudun, toista kompensoin käyttäytymällä juuri päinvastoin ja kolmannen olemassaoloa en haluaisi edes tunnustaa. Kun haluaisin osoittaa välittämistä, saatan loukata - kun loukkaannun, se ei näy missään.

Ihme, että minulla on tällä logiikalla vielä ihmissuhteita jäljellä.

En malta kuitenkaan odottaa, että pääsemme näiden kimppuun päätohtorin kanssa. Tai onhan näitä nyt sohittu urakalla kohta 1,5 vuotta mutta tämän kirjan lukeminen on saanut minut näkemään käytökseni ja ajatukseni ihan uudella tavalla. On myös ilo huomata että tunnelukot, mitkä varmasti ovat hallinneet vielä 1,5 vuotta sitten, tuntuvat tänä päivänä jo jotenkin kaukaisilta. Kykenen ilmaisemaan jo osittain tunteitani enkä patoa niitä sisääni. En moiti saati rankaise itseäni ihan kaikista tekemistäni virheistä.

Vähiten varmaan minä itse olisin uskonut, että OCD tulisi muuttamaan minua näin paljon.

Parempaan suuntaan.