Minun pitäisi olla jo kovaa vauhtia tekemässä iltatoimia mutta en malttaisi laskea tuota kirjaa kädestäni. Joten lupaan itselleni yhä toistuvasti, että luen enää tämän kappaleen ja sitten lopetan. Kirjan tekstissä on jotain niin tuttua, että halu tietää mitä seuraavaksi, kasvaa kasvamistaan.
Jotain niin äärettömän tuttua, että tuntuu ihan kuin kirja olisi kirjoitettu minusta.
Kiitos sille ihmiselle, joka lainasit tämän kirjan minulle - olit oikeassa, tämän hetki oli juuri nyt. Kiitos kirjan kirjoittajalle - tuntuu, kuin olisin saanut itselleni jonkinlaisen tekstityksen. Kiitos itselleni, että uskalsin ottaa kirjan käteeni.
Pitkästä aikaa on sellainen voimakas tunne, että kaikella näillä vuosien kamppailuilla, sulkeutumisilla, ylös nousemisilla ja kyyneleillä on ollut tarkoitus.
Palaan tähän kirjaan varmasti täällä myöhemminkin. Se ei ole OCD-opus. Eikä matkaopas Timbuktuun. Eikä edes Tuomas Kyrön uusin.
Se vie minut kuitenkin seuraavalle etapille. Olen niin varma siitä kuin olen epävarma kaikesta.
..jospa yksi sivu vielä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti