Ei mitenkään yllättävää, että töiden ja arjen alkamisen myötä ahdistuskäyrä menee tällä hetkellä kohtisuoraan ylöspäin. Hitaasti mutta varmasti. Vapaasti ilman henkilökohtaista kontrollia.
Pääasiassa olen kanavoinut ahdistustani tällä viikolla keskittymällä syynäämään jokaisen punaisen läiskän ja patin ihossani ötökkäneuroosini vuoksi. Minulla on luonnostaan herkästi ärtyvä mutta myös tiettyyn aikaan kuukaudesta finnien valtaama iho, mikä tekee tästä syynäysmissiostani entistä haasteellisempaa. Ja tottakai, mitä enemmän syynään, sitä enemmän kaikkea mahdollista "outoa" löytyy. Eilen innostuin tarkistelemaan lattialistojen vierustoja ikäänkuin ihon tsekkailun jatkumona ja vaihteeksi sain ajettua itseni siihen pisteeseen, että teki mieli painua vain peiton alle ja itkeä.
Realistisesti ajateltuna, ulkona liikkuu vielä paljon öttiäisiä, jotka voivat iskea hampaansa minuun - tykkään liikkua ulkona ja pitää ikkunaa auki (asun puiston vieressä). Olen stressannut itseni nopeasti äärimmilleen ja syönyt huonosti, joka jo pelkästään voi aiheuttaa reaktioita ihossa. Stressaantuneena raavin myös ihoani öisin, joka saa sen paikoitellen näyttämään todella hurjalta. Tunnetusti tässä korttelissa on yksi öttiäistalo valmiiksi ja rakenteet talojen välillä varmasti paikoitellen väljät. Kuka tahansa naapureistani on voinut tuoda ylimääräisiä tuliaisia vaikka ihan vain kirpparilta. Vaikka minä en havainnut mitään öttiäisongelmaa matkallani (kyllä, syynäsin sielläkin sängyt ja omaa ihoa mutta kohtuudella) ja huolehdin matkatavaroistani yleisen ohjeen mukaan niin reissussa kuin kotonakin, on minulle voinut käydä vain todella huono tuuri - kuten monelle muullekin on voinut käydä.
Mutta ei, näen vain jalkapuussa tällä hetkellä vain itseni ja huonoina hetkinä itken sitä miksi minun pitikään lähteä matkaan jos siitä on seuraamassa jotain todella ahdistavaa.
Näin toissa yönä unta, missä pihalla käveli karhu ja yksi toisensa jälkeen yritti häätää sitä pois. Sitten häkistä päästettiin ulos koira, joka kävi karhun kimppuun mutta karhu sai heitettyä sen maahan. Unessa minulle ikäänkuin kerrottiin tarinaa jälkikäteen ja samalla kun karhu löi koiran maahan uudelleen sain kuulla, että koira nousi iskuista huolimatta ylös aina uudelleen ja selviytyi hengissä.
Sitä unta minä yritän aina ajatella kun ahdistus ja paniikki ottavat valtaa. Että vaikka se pelko, todellinen tai epätodellinen, lyö minut toisinaan maahan niin nousen sieltä kuitenkin ylös.
Olenhan herännyt tänäänkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti