Pitäkää namastenne!

Tänään heräsin kukonlaulun aikaan, koska olin vetänyt illalla hurjan määrän hiilihydraatteja nassuun ja omatunto kolkutti. Sen lisäksi olen tulevalla viikolla saamassa vieraita ja asunnosta löytyi kaksi aivan valtavaa pyykkivuorta, joiden katseleminen edellisenä iltana oli alkanut tympimään. Niistä neljästä peruselementistä (ruoka, kodinhoito, lepo ja mieli), joilla tiedän olevan vaikutusta pakko-oireisiini, rutiineissa mukana jo kaksi ja puoli (puolikas siis mieleen liittyvistä jutuista). Ruoka hiissautuu jotenkin jälkijunassa ja päätinkin, että ensi viikosta alkaen kiinnitän taas siihenkin huomiota enemmän.

Siis jos vain kaikki tähdet paistaa oikeassa kulmassa.

Tällä tarkoitan sitä, ettei keho ja mieli toimi pakotetusti synkassa, josta sain tänään hyvän opetuksen. Lähdin iltapäivästä kohden joogasalia ja Yin-joogaa, jonka sanotaan olevan yksi rentouttavimmista joogamuodoista. Minulla on ollut pitkä tauko joogasta tuon lonkkani vuoksi ja innoissani odotin taas sitä ihanan raukeaa sekä rentoa olotilaa joogan loputtua.

Ensimmäinen 45 minuuttia meni hyvin ja pari tunnelukkoakin taas avautui. Mutta sitten huomasin, ettei rytmihäiriöni tuosta joogasta huolimatta rauhoittuneet vaan sydän pompahteli tietyn väliajoin rinnassa (nämä on siis tutkittu olevan hyvänlaatuisia ja stressiperäisiä - ei pelkoa etteikö neurootikko olisi tästä huolehtinut). Yritin hengitellä syvään ja rentoutua mutta silti - se samperin rytmihäiriö tuli aina vain uudelleen. Kokeilin ohjata ajatuksiani taas mieleni syövereihin ja itse asanaan mutta ei, siellä se muljahdus taas tuntui. Aikani yritin mutta lopulta en pystynyt enää keskittymään mihinkään muuhun kuin siihen, mitä sydämeni teki ja toivoin tunnin vain loppuvan.

Tunnista kokonaisuudessaan jäi valtavan ärsyttävä olo ja lähetinkin ystävälleni (kiitos isosisko) viestin, jossa kysyin mistä ärsytystila saattoi noinkin rauhallisen joogan jälkeen johtua. Hän esitti pari vastakysymystä ja sitten se jotenkin valkeni. Olin salille mennessäni päättänyt rentoutua. Ja kun huomasin rytmihäiriöt (jotka eivät kerro rentoutuneesta tilasta), minua alkoi ärsyttämään. Yritin kaikin voimin saada itseni rentoutumaan mutta keho laittoi yhtä paljon vastaan, mitä käytin voimiani sen rentouttamiseen. En pystynytkään rentouttamaan kehoani niin kuin olisin halunnut - en kyennyt kontrolloimaan noita rytmihäiriöitä.

Eli - pakolla ei synny tulosta, kun kyseessä on mielen ja kehon yhteistyö. Maanittelemalla, houkuttelemalla ja antamalla kaikille kehon ja mielen reaktioille tilaa, olisi rentoutuminen ollut tänään todennäköisesti mahdollista. Mutta tein kaksi virhettä. Yritin kontrolloida sellaista asiaa, jota ei voi kontrolloida (rytmihäiriöt). Ja annoin itseni jäädä ärsyyntyneeseen tilaan, joka tuosta syntyi - sen sijaan, että olisin antanut tuon tuntemuksen vain olla ja hävitä.

Ehkä tarvitsen ensialkuun nyt vähän nopeatempoisempaa joogaa, jossa olen ennenkin onnistunut rentoutumaan ja laukaisemaan erinäisiä jännitystiloja. Minulle ei saa siis tällä hetkellä jäädä liikaa aikaa ajatella joogassa vaikka se vähän nurinkurista onkin. Mutta kun ideana on saada kehon jännitystä laukeamaan eikä päinvastoin, niin tämäkin valinta lienee sallittua. Kun löydän taas mielen ja kehon yhteistyön tällä saralla uudestaan ja alan kaipaamaan meditatiivisempaa menoa, niin palaan Yin-joogaan.

Kaikille teille, joilla on oman kehontuntemuksenne kanssa ollut ongelmia, suosittelen kokeilemaan joogaa jossain muodossa. Olen vaihtelevissa määrin pitänyt itseäni fyysisesti liian isona/pienenä/leveänä/kömpelönä enkä osaa suhteuttaa enää oikeassa mittakaavassa itseäni muihin. Joogaa on tuonut minut lähemmäksi kehoani ja auttanut hahmottamaan sitä kokonaisvaltaisesti - paikantamaan sieltä asioita, joita koskaan en ennen ole huomannut ja löytämään sen ääriviivat. Oikeastaan vasta joogassa olen ymmärtänyt, että minulla on vain tämä yksi keho ja minun tulee kohdella sitä hyvin ja elää sen kanssa sopusoinnussa sen erityispiirteistä (kuten rytmihäiriöistä) huolimatta - toista kehoa en tilalle saa.

Olen löytänyt joogasta keskittymistä ja rentoutta - teille, jotka kärsitte kehon erilaisista jännitystiloista niin lämpimästi (siis kirjaimellisesti) suositan hotjoogaa. Ennen sitä en saanut mitään irti joogasta, koska joka soluni oli äärimmilleen pingottunut jännityksestä ja tunsin aurinkotervehdyksiä tehdessäni itseni naurettavaksi. Lämpö tavallaan huijasi kehoani ja pääsin rentoutuneeseen tilaan nopeammin kuin koskaan ja siellä menin yhtäkkiä jäykkänä kobrana muiden perässä tuntematta häpeää kehostani tai liikkeistäni.

Se mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Mutta ei suotta kannata pelätä etsiä keinoja kehon ja mielen tasapainoisen suhteen etsimiseen - minä tuskin itse enää koskaan menen naurujoogaan tai viritä kehoani vielä aggressiivisempaan tilaan työpäivän jälkeen menemällä potkunyrkkeilemään. Mutta tänä iltana aion maata x-asennossa olohuoneen lattialla pimeässä kuunnellen musiikkia koska olen eräänkin kerran siihen nukahtanut eli rentoutunut. Se ei ole minkään oppikirjan mukaista mutta mitä sitten, jos kehoni siitä pitää?



ps. Eilisen blogipäivityksen jälkeen hetkeksi mieleeni hiipi huono omatunto, koska koin viimeisimmän päivityksen olevan liian yltiöpositiivinen - minullahan on OCD ja minulla pitäisi mennä huonosti. Eikä tämä joogahöpinöintipäivitys sisältänyt kuin ehkä yhden maininnan pakko-oireista.

Ehkä nämä em. aihepiirit saattavat olla joidenkin pahenevien pakko-oireiden kanssa akuutisti painiskelevien mielestä turhia ja teille suosittelenkin palaamaan kirjoituksiini vuoden takaa - sieltä löytyy satoja 'OCD'-sanoja. Blogini elää käsi kädessä elämäni kanssa ja siihen kuuluu pakko-oireiden lisäksi monta muuta juttua - itselle OCD:sta paranemisen tarkoituksena kun ei ole poistaa pelkästään oireita vaan muuttaa elämää kokonaisvaltaisesti ja kehittyä ihmisenä. Ja siihen kuuluu milloin joogahöpinät ja mindfulnessit, toisina päivinä tunnekuohut ja kolmantena vesihanat. En aio kärsiä huonoa omaatuntoa siitä, että syy omille oireilleni oli niin helposti löydettävissä tai että koen välillä onnistumisia - aion siis toimia täysin päinvastoin kuin OCD yritti eilen minun puolestani päättää.

Minun ei tule edes yrittää näyttää kaikkia kasvoja OCD:sta, koska minä en voi näyttää teille siitä kuin yhdet - omani.

Syysterveisin,

Korppikotka