Pitkään mietin edellisen kirjoituksen julkaisemista mutta tänään olen tyytyväinen että sen tein. Niin paatoksellisen itsesäälin täyteiseltä kuin se kuulostaakin, minun täytyy tuntea myös nuo hiukan epämieluisammat tunteet. Korjaan, minulla on oikeus tuntea ne.
Se, että minä tunnen jostain asiasta kateutta, ei tee kaverini/ystäväni saavutuksia liian helpoiksi tai kerro siitä, ettei niiden eteen olisi tehty työtä. Se tunne ei myöskään tarkoita sitä, että minun elämäni olisi verrannollisesti kaverini elämää huonompaa, koska ne ovat kaksi eri elämää.
Vuosikymmeniä olen padonnut kateuden kaltaiset (ja vähän muutkin) tunteet sisälleni. Nyt niiden aito tunteminen on itse siinä hetkessä valtavan pelottavaa mutta näin jälkeenpäin rauhoittavaa - eipähän ole jäänyt mitään uusia ongelmavyyhtejä kehoon muhimaan kun antaa itkun ja pahan mielen tulla. Olen myös pitkään pelännyt noita "itsesäälissä rypemisiä", koska pelkään etten jaksa nousta sieltä ylös ja siksi olen ne mieluummin jättänyt väliin niin pitkäksi aikaa kuin vaan voi. Nyt yritän antaa itselleni luvan myös rypeä, koska minun on näytettävä itselleni myös se, että minulla on voimaa ja elämänhalua tuoda itseni sieltä taas normaaliin elämään.
Jos minä olen alkanut hyväksymään sen, että elämän polkuni on normaalia oikukkaampi niin miksi sitä suotta muuttamaan saadakseen muiden hyväksyntää jossain internetin tekomaailmassa? Enemmän minulle merkitsee se, millä tavoin minä katson itseäni aamulla peilistä ja illalla painaessani silmäni kiinni. Minä tiedän sen ilman sanojakin, miten paljon läheiseni arvostaa taisteluani pois tästä sairaudesta ja kannustavat tekemään haluamiani muutoksia elämässäni. Minä en saa kenenkään muun hyväksynnästä sellaista euforista oloa kuin niistä hetkistä, kun minä itse olen hyväksynyt itseni ja tehnyt tai jättänyt tekemättä jotain sen vuoksi.
Nyt hyvää ravintoa, unta ja sopivaa liikuntaa niin pyörähtää arkikin kivuttomammin käyntiin sekä keho ja mieli on valmiimpia vastaanottamaan uusia tunteita sekä tapahtumia. Sisäinen rumpali oli jo eilen vähän enemmän rytmissä mutta tänään sen soittaminen on taas ollut vähän mitä sattuu - tosin kenenpä meistä ei joskus olisi. Täytyy yrittää rauhoittaa sitä ja vilauttaa sille taas tuota purnukkaa lääkekaapissa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti