Näin viime yönä unta..
..että olimme matkalla etelään kaverini kanssa ja jostain syystä meidän piti mennä Pietarin kautta, josta eteenpäin pääsemiseksi tarvitsin viisumin. Muistan ajatelleeni unessa että kaverini on taas valinnut halvimman mahdollisen vaihtoehdon, koska on niin pihi (tämä on totta tosielämässäkin) ja että perille olisi paljon helpompi lentää. Yhtäkkiä huomasin ettei minulla ole rajalta eteenpäin pääsemiseksi tarvittavaa viisumia. Minä en ollut osannut tehdä sitä ja minua hävetti kertoa se kaverilleni. Kaverini mielestä olisi viisainta lähteä hakemaan viisumi paikanpäältä toimistosta, jonne oli matkattava junalla (tms. muulla sen tapaisella kulkuvälineellä). Menimme eteiseen, jossa aloin sitomaan kengännauhojani ja olin hermostunut koska minua ärsytti että olin valinnut juuri ne kengät sinä päivänä. Toista kenkää en meinannut löytää ja olin sitä etsiessäni vahingossa pukea jalkaani kaverini lapsen kengän. Vihdoin sain kengät jalkaan ja yhtäkkiä kaverillani oli hänen lapsensa lapsenrattaissa mukana. Kävelimme alikulkutunnelliin, jossa vasemmalla puolella tuli vastaan sankoin joukoin pyöräilijöitä ja minua pelotti. Aloimme juosta ja siirryimme oikealle puolelle, jossa vastaan tuli enää satunnaisia pyöräilijöitä ja pääsimme etenemään mutta mietin koko ajan miten ehdimme.
Kiitos alitajunta. Eipä sitä olisi enää selvemmin voinut sanoa mikä kivi tällä viikolla on kenkää hiertänyt. Ehkä vain en mene Facebookiin muutamaan päivään..tai odotas, muutamaan viikkoon. Ehkä kuukauteen. Niin, ja lakkaan syömästä sokeria koska se näyttää olevan turhan hyvää pataa alitajuntani kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti