Käsikädessä

Auttaako toisen ihmisen kontrollointi, jos itseä pelottaa menettää kontrolli asiaan, jota ei voi kontrolloida?

Ainakin ennen auttoi tai siis kuvittelin sen auttavan. Rappuun ilmestynyt uutisleike asukkaille huomioitavaksi (ja toiveeksi, ettei kukaan ole ollut liian hölmö), sai kauhun kankeuden valtaamaan kehoni. Olin jo aiemmin huomannut alkuviikosta tutkailevani lattialla olevia roskia, koska maanantai aamuna löysin vessan lattialta pienen toukan (ja 99,999% varmuudella täysin vaarattoman sellaisen). Asun puiston läheisyydessä ja ikivanhassa talossa, joten jos jonkinnäköistä vierailijaa tuolta saralta on nähty ja tullaan näkemään - tällä kertaa vain OCD oli tylsistyneellä tuulella ja päätti nostattaa tuota kautta ahdistus/pakko-oire -tasojani.

Tilanne oli siis hyvin herkullinen OCD:lle. Lehtileike kertoi kuitenkin, että tuo pelottava ötökkäjoukko, pahin painajaiseni sillä saralla, on vierailulla lähistöllä ja ollut jo pidempään. Riittävän kaukana mutta riittävän lähellä pelkokertoimen nousemiseksi. Tieto todellakin lisäsi tuskaa vaikka tuon lehtileikkeen levittäjä oli tehnyt äärettömän tärkeän työn ennaltaehkäisyn kannalta ja toivon hänen tavoin, että ihmiset ovat talossani olleet kaukaa viisaita.

Siitä suuntasin aamulenkille ja takaisin lukemaan lehtileikkeen uudelleen. Mietin, voinko enää tutustua yhteenkään uuteen ihmiseen tai ainakaan mennä heidän kotiinsa käymään - mitä jos niillä onkin sama ongelma? Tai miten pitkäksi aikaa joutuisin hylkäämään ystäväni, jos itse kohtaisin tuon ongelman?Haluaisiko kukaan enää nähdä edes minua, voisinko edes mennä terapiaan ilman että aiheuttaisin sillä samoja ongelmia muille?

Hivenen yritin googletella, miten lähellä ongelmapesäke oli mutten löytänyt vastausta helpolla. Ja sitten pysähdyin miettimään, hyödyttäisikö se tieto minua kuitenkaan. Sillä enhän minä asialle mitään mahda. Miten minä voisin kontrolloida vieraiden ihmisten tekoja? Miksi minä ahdistun siitä etten voi tietää onko joku talossa käyttäytynyt hölmösti? Menisinkö soittelemaan vieraiden ihmisten ovikelloja ja tekemään galluppia?

Ja mitä sitten? Mitä tuo kaikki minua auttaisi?

Kuten yksinkertaisempikin voi arvata, niin ei mitenkään. Minä en pysty kontrolloimaan muita ihmisiä. Kukaan ei täysin pysty kontrolloimaan toista ihmistä. Ei läheistä, saati vierasta. Yrittää voi, etenkin läheisten ihmisten kohdalla mutta silloinkin se on itsekkäistä syistä tehtyä ja tuskin ainakaan pidemmällä aikajaksolla tuo haluttua tulosta tai täyttä tyytyväisyyden tunnetta - kun omat asiat eivät olisi yhä edelleenkään kunnossa, löytyisi taatusti taas uusi asia, jolla/jossa kontrolloida toista.

Loputon suo, jossa minäkin tällä hetkellä seison mutten niin syvällä, kuin ennen.

On totta, että jonkun tyhmästä käytöksestä voi seurata minua itseäni ahdistavia asioita mutta kun minä en sille vain mitään voi. Voisin tietenkin tässä viimeisimmässä tapauksessa pelata omasta mielestäni varman päälle ja muuttaa mutta mihinkään kiveen ei ole kirjoitettu, ettenkö voisi uudessa kodissakin kohdata tätä samaa ahdistavaa asiaa.

Ainoa tässä tarinassa, jolle voin tehdä jotain, olen minä itse - tunteideni ja käytökseni puolesta.

Luin samoihin aikoihin 'Vastaisku ankeudelle' - blogin (tätä minä lämpimästi suosittelen itseensä tutustujia lukemaan) kirjoitusta kontrollista. Kontrollin menettäminen näiden minua ahdistavien asioiden kohdalla kertoo henkilökohtaisesta turvattomuudesta ja pelosta joutua hylätyksi/joutua hylkäämään itselle rakas ihminen. Minä en siis vielä luota siihen, että elämä kantaisi tällaisen ahdistavan asian kohdatessani. Kuitenkin pohjimmaisen turvallisuuden tunteen tuo juurikin se, että luottaa elämään ja päästää kontrollista irti eli ottaa riskin kohdata omat aidot pelkonsa ja antaa elämän kantaa.

Vastaus kysymykseen on siis ei. Minun on vain jatkettava sillä itseeni tutustumisen tiellä, jotta voisin luottaa elämän kantamiseen kun se tuo eteeni ahdistavan tilanteen. Lakata pelkäämästä elämää ja pakenemasta sitä, mikä minun sisimmässäni on vielä sirpaleina. Ja se on ihan hirveän pelottavaa. Siis se ajatus kontrollin menettämisestä ja sirpaleiden läpikäymisestä.

Mutta minulla ei ole vaihtoehtoja, sillä tiedän, että elämä tuo juuri ne asiat eteeni, jotka on tarkoituskin tuoda ja ainoa oikea tapa ottaa ne osaksi omaa kasvutarinaa, on ottaa elämää kädestä kiinni.

Ja luottaa vaikka päätä kuinka huimaisi ja jalat olisivat hyytelönä.