Se ei ole todellakaan ruokaympyrän mukainen ja öljyisine perunoineen hiilaritietoisen, kaloritietoisen sekä rasvakammoisen painajainen. Mutta pyrkimyksenä on nyt ainoastaan saada väsättyä lämmin ateria kerran viikossa itse eikä syömään pilkulleen oikein - siihen ehdin paneutua myöhemmin. Ja minun on tehnyt monta päivää mieli oikeita lohkoperunoita ja ne saivat seurakseen juustoisia jauhelihapihvejä.
Tänään tein siis ruokaa ensimmäistä kertaa ihan "yksin" ja myönnän kyllä katsoneeni hellan levyt kertaalleen läpi tuon kokkauksen jälkeen. Minua ei niinkään hirvitä se, ettenkö muistaisi kääntää uunia pois päältä vaan "mitä jos olen tässä hellan äärellä hyöriessäni tönäissyt jonkun hellan levyistä päälle". Joo, ei reiteni nyt niin paksut ole ja erottaisin tuon tunteen kyllä mutta enpä uskonutkaan että tämä tulisi kerta heitolla menemään täydellisesti. Mutta tuohon tarkistamiseen se saa jäädä, tuntuipa se miten pahalta tahansa. Tarkoituksena on siis vielä tänään poistua jonnekin yli tunniksi, jotta saisin ärsykettä sille ajatukselle, joka kotoa lähtiessä tulee väistämättä.
Jääpähän jotain kehitettävää - sen oikean rasvan määrän lisäksi ;)
Vasta näin ruokaa laittaessa olen tajunnut mistä nuo ahmintani ovat pääasiassa johtuneet - minä en saa riittävästi oikeaa ruokaa. Viikonloput menevät herkästi leipää, kahvia, jogurttia tai mysliä syödessä, joten se ei ole ihme, jos seuraavana päivänä olen halunnut tyhjentää läheisen kaupan sokerista. Nyt olen täynnä ja eikä päässä ole käynyt ajatusta "jospa tänä iltanakin söisin karkkia". Kehoni on vallannut ihana lämmin tunne ja taidan ennen pientä iltapäiväulkoilua ottaa pienet nokoset. Koska mahdollisesti tuo annos oli "hivenen liian" suuri tälle vatsalaukulle...
No, ensi kerralla kohtuullisemmin - silloin minä ehkä jo uskon, että minä todellakin pystyn tähän
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti