Viimeinen sairaslomapäivä ja kuume on yhä pysynyt poissa. Ruokakin on alkanut kiinnostamaan vähän enemmän ja eilen hetken visioin mielessäni ajatusta suklaasta. Se kyllä meni lääkepahoinvoinnin vuoksi nopeasti ohitse mutta suklaasta haaveileminen on minulle positiivinen merkki parantumisesta. Tosin allergiaoireet näyttävät tulevan tuon taudin tilalle mutta parempi näin päin, niiden tietää (toivottavasti) menevän ohi kunhan tuo katupöly hiukan hälvenee.
Todistettua on tullut (jälleen kerran) tämän sairasloman aikana itselle se fakta, että minä tarvitsen rutiineja pitääkseni pakko-oireita hallinnassa - siis ainakin tällä hetkellä. Hassua. Tässähän pitäisi opetella pois kontrollista ja pelosta. Silti pakko-oireeni tuntuvat aina hiukan pahenevan, kun minulta puuttuu säännöllinen päivärytmi. Olen ihan kuin ne vanhat erityistukea saaneet hoitolapseni, jotka tarvitsivat selkeän päivärytmin mm. siirtymätilanteiden helpottamiseksi ja päivärytmin muuttuessa/puuttuessa tiedossa oli isompi tai pienempi katastrofi.
Voiko pakko-oireinen koskaan pitää kontrollia hyvänä asiana?
En usko, että minusta koskaan tulee boheemia kukkaistyttöä, joka ei huolehdi huomisesta tai suunnittele tulevaisuutta. Siitä kontrollista, joka syntyy pelosta, minun on kuitenkin päästettävä irti. Kontrolli tai rutiini, joka tukee minua elämään täysipainoista elämää ja pitämään pelot poissa, voi jäädä.
Ehkä. Olen allergisoitunut tuolle sanalle 'kontrolli' jo niin paljon, että olen pitkään pitänyt sitä pelkästään tämän tarinan pahiksena. Minulle ei ole tullut aiemmin mieleenkään jättää kontrollista haituvaakaan elämääni, koska se on pilannut minulta monia vuosia. Onko kontrolli tai rutiini kuitenkaan aina niin mustavalkoinen asia, mitä esitetään?
pst. Huomasin eilen eräästä keltaisen lehdistön lehdestä lyhyen lainauksen Gloria-lehden haastattelusta, jossa Tuomas Enbuske kertoi mm. neurooseistaan. Vaikka ko. henkilöstä voi olla montaa mieltä (olen minäkin enkä aina edes tarkalleen tiedä mitä mieltä), ilahdutti uutinen minua sillä se toi taas näkyvyyttä meille ko. asian ja siitä mahdollisesti aiheutuvien ennakkoluulojen kanssa kamppaileville - sille, että vaikka me olemme 'vähän outoja', olemme me silti ihan tavallisia ihmisiä. Aion käväistä tänään ostamassa tuon lehden, vaikkei ko. läpyskän muu sisältö kiinnostakaan. Sillä aina, kun joku haluaa tulla ottamaan painolastia minun, muutaman muun taviksen ja David 'Becksu' Beckhamin harteilta pakko-neuroosien arkeistamiseksi, voin sen vain ilolla ottaa vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti