1v.

Tänään tämä blogi täyttää tasan yhden vuoden. Ensimmäisiä tekstejä lukiessa ymmärtää itsekin, miten hurja tämä matka tähän saakka on ollut. Se Korppikotka, joka aloitti 15.7.2012 tämän blogin kirjoittamisen, on kasvanut ihan silmissä.

(Kuvassa on valitettavasti vain kehno juhlasmoothieviritelmä ihanan itse leivotun kakun sijaan. Mutta käsi näppäimistöllä lupaan, että ensi vuonna teen sen kakun. Ihan itse.)

Huomaan kasvamista myös tekstien sisältöjä tutkiessa. Vaikka parin ensimmäisen kuukauden tekstit tuntuvatkin tänä päivänä hivenen vierailta, mitään en halua matkan varrelta poistaa. Nuo viime kesän tekstit tuntuvat sellaisilta, että minun tekisi mieli halata silloista itseäni ja lohduttaa, että ensi vuonna tähän aikaan kaikki on jo paljon paremmin. Sellainen minä kuitenkin olin silloin ja henkisen kasvun ansiosta tänä päivänä juuri sellainen kuin olen. Eikä siitä ole epäilystäkään, ettenkö minä olisi jo taas hiukan erilainen vuoden päästä.

Vuosi on mennyt valtavan nopeasti. Ja siihen mahtuu aivan valtaisasti - niin iloa, surua, onnistumisia kuin epäonnistumisiakin. Olen saavuttanut paljon, menettänyt paljon mutta saanut myös tilalle.

Ensinnäin - kiitos teille kaikille lukijoille, tuntemattomille ja tutuille. En tiedä, olisinko jaksanut jatkaa tätä ilman teitä. On ilo nähdä, että tavoitan tällä ihmisiä, jotka elävät niin erilaista mutta niin samanlaista arkea OCD:n kanssa. Tai teitä muita, jotka haluatte tietää jotain tästä sairaudesta tai jotka muuten vain olette eksyneet blogiini. Mikäli teillä on toiveita asiasisältöjen suhteen tai muita kysymyksiä OCD:sta niin niitä saa yhä edelleen jättää esim. kommenttiosiossa.

Kiitos Marakatti kärsivällisyydestäsi ja siitä, ettet anna minun paeta vaikeistakaan tilanteista - olet minulle maailman tärkein ihminen. Joku päivä olen vielä sellainen isosisko, jonka ansaitset.

Kiitos "isosiskolle", joka näytät esimerkilläsi ettei koskaan ole liian myöhäistä. Kiitos J, kadonnut kaksoisveljeni, että näytät minulle mitä on elää omaa unelmaansa. Kiitos H, ihan vain siitä että tiedän sinun olevan siellä - toivottavasti nähdään pian matkanne jälkeen. Kiitos T, ihanan hoopo kaksoissiskoni, vielä joku päivä pääsen sinne saakka syömään ne kaksi kiloa uusia perunoita. Kiitos M, joka olet antanut minun olla oma itseni eikä yhtään vähempää - ystävystyä voi nähtävästi ihan missä vaiheessa elämää tahansa. Kiitos Naapuri kolme metriä pitkästä pinnastasi. Kiitos sinä toinenkin M, joka olet tullut tavallaan takaisin elämääni - joskus ajan tarvitsee vain kulua. Kiitos vara-pikkusiskoni E, että elät rohkeasti elämääsi ja muistutat minua siitä, ettei asiat ole niin mahdottomia kuin kuvittelen.

Kiitos kaikille niille muillekin läheisilleni, joita en erikseen muistanut mainita mutta jotka olette olleet tässä vuodessani mukana. Minun onneni on, että minulla on teidät kaikki. 

Kiitos, että annatte minun yrittää yhä aina uudelleen ja onnistua/epäonnistua. Enää en pelkää, että olen se iso paha metsästäjä, joka saa pienestäkin liikkeestä teidän bambilauman karauttamaan kolmen vuoren taakse.

Minä kiitän myös sitä vuoden takaista pelokasta itseäni. Siitä, että olen uskaltanut - yhtäkään hetkeä en vaihtaisi pois.