Altistuksissa aloitan viikonloppuna kierroksen kaksi - sen verran luottamusta ensimmäinen viikko on tuonut. Viikonloppuna ohjelmassa on levyn päälle laitto ja sammuttaminen sekä sen jälkeen kotoa poistuminen ilman tarkistamista. Sen lisäksi aion jatkossa päivittäin jättää keittiön vesihanan tarkistamatta. Annoin itsellleni reilun vuorokauden aikaa tottua ajatukseen, se toimi viimekin kerralla, joten toivotaan sen toimivan tälläkin kertaa.
Lista on pitkä mutta sieltä on jo ruksittu kaksi asiaa pois - se on kaksi pelättävää asiaa vähemmän mitä ennen.
Tiedän, että suurimman osan teidän mieleen ei tulisi edes harjoitella moisia tai altistukseni kohteet tuntuvat todella pieniltä asioilta. Pakkoneuroosit ovat vain siitä ihmeellinen asia, että sen kanssa eläessä katoaa tuntuma siihen edes kohtuullisen normaaliin tapaan toimia. Minä en pelkää hammaslääkäriä mutta tietyllä tasolla ymmärrän kyllä ystäviäni, jotka sinne eivät suostu menemään kuin pakon edessä tai tainnutetuna. Vertaisin omaa altistusprosessiani samaan - teen jotain sellaista mitä yli kaiken pelkään, mutta vain koska minun on pakko.
Pelkoja on kaikilla, joten lakataanhan arvostelemasta tai vähättelemästä toisiamme niiden perusteella?
Hellan levyjen näpläämisen päätettiin jäävään viikonloppuun, jottei töihin lähdöstä tule viikolla ihan katastrofia. Vaikka luottamusta ja uskoa itseen onkin tullut, seistään tässä vielä sen verran kapealla laudalla, että parempi nostattaa ahdistustasoa pikku hiljaa. Pientä pelkoa pitää olla mutta ajatuskin hellan levyjen käytöstä päällä ja sammuttamisesta aamulla saa paniikin iskemään ihonpintaan kiinni. Se olisi siis liikaa mutta tuo viikonlopun pätkä tuntuu sopivalta. Ja hanan tarkistamista olen jo itsekseni harkinnut, joten se tulee loogisena jatkumona mielestäni tälle koko altistusprosessille.
Pelko on mukana seuraavassakin askeleessa mutta sen rinnalle on noussut nyt myös kovaäänisempi Toivo.
Huomaan jännityksen jo nyt kehossani, ihan samanlaista oli lauantaina kun ensimmäistä kertaa ties miten pitkään aikaan en kahvinkeiton jälkeen nykinyt kahvinkeittimen johtoa irti kotoa poistuessani. Tällä kertaa minulla on kuitenkin yksi erävoitto takana joka toisaalta luo epäonnistumisen pelkoa mutta myös luottamusta.
Tiedän, että minä pystyn siihen.
Pakko kyllä nauraa näille neurootikon kuulumisille itsekin - kyllähän tähän "lahkoon" kuuluvilla on paljon muutakin elämää. Altistusprosessi ja sen kehittyminen tuntuu samalla vain niin kiehtovalta myös itsestänikin, että unohdan kertoa esim. että löysin tänään täydellisen iltalaukun, joka sopii niin virallisempaan kekkulointiin kuin vähän vähemmänkin viralliseen - unohtamatta sen parasta ominaisuutta eli sitä usein iltalaukuista puuttuvaa neurootikon ystävää vetoketjua!
Minä, Korppikotkien A.P.A-kisan ikuisuus ykkönen lupaan, että kun olen juhlistanut 32 ikävuoden täyttymistä, alan ainakin kuukaudeksi osto(s)lakkoon.
(*A.P.A = Aina Pers Aukinen)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti