Altistusta ja ahdistusta

Tänään kaivoin kahvinkeittimen kaapista ja keitin sillä aamukahvit melkein vuoden tauon jälkeen. Tosin maisteltuani kahvia keittämisen jälkeen totesin sen maistuvan jopa pahemmalta kuin työpaikan automaattikahvin eli liekö kalkki tai vanhuus tehnyt tehtävänsä ko. halpismasinaalle. Sitä kuravettä juodessani päätin, että jos uskallan jättää kahvinkeittimen johtoineen seinään ja olla tarkistamatta sitä poistuessani ulos, saan käydä ostamassa uuden keittimen. Ylävatsaa puristi, silmissä sumeni ja paleli mutta..

..Tervetuloa kotiin, sinä ihana pinkki Moccamasterini <3

Minä en edes ole ko. värin suuri fani mutten voinut vastustaa kiusausta, sillä rakastuin siihen heti - oikea muoto, oikea sävy eikä liian iso. Ja mikä parasta, tuossa neidissä on automaattinen virran sammutus kahden tunnin jälkeen. Siinä se saa nyt olla, johto seinässä tuomassa väriä aiemmin niin karuun keittiööni.

Minä en luovu vaan otan takaisin.

Sen lisäksi nostin tänä aamuna ikkunalaudalla olleet verhot alas, jotka ovat siellä olleet paossa patteria. Koska jos verhot koskettavat lämmintä patteria, ne syttyvät tietenkin palamaan. Tietenkin.

Lähdimme terapiassa siis torstaina herättelemään pientä pelkoa minussa ja sen sietämistä, kahvinkeittimen käyttö sekä verhojen uudelleen asettelu olivat tehtävistä ensimmäiset. Teimme listaa minua pelottavista asioista ja vaikka osa tuntuukin vielä aivan mahdottomilta (kuten uunin päälle laittaminen), tiedän tämän päivän tunteista, että suunta on oikea.

Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa..

Se tunne ei kuitenkaan kanna niin paljon, että saisin mentyä ystäväni syntymäpäiville tänään. Vaikka tällä viikolla on ollut muutamia menestyksekkäitä sosiaalisia tilanteita vieraiden ihmisten kanssa, jolloin en ole reagoinut niihin varmistamalla bussikorttini läsnäoloa, tuntuu ajatus mahdottomalta tänään. Eikä se johdu kahvinkeittimestä tai verhoista, en ainakaan itse usko - ajatus olemisesta tänään muiden kuin läheistensä kanssa on minulle liian ahdistava tai sen selittäminen puolitutuille tai vieraille, miksi lähden tunnin synttäreitä juhlittuani kotiin. Tai sen selittäminen, miksen juo tai räplään avaimiani vartin välein.

Marakatti aikoo katkaista välejä muuhunkin perheeseen, äiti on kuulemma alkanut taas "vanhuuden höperöitymään" enkä ole yrityksistä huolimatta saanut isääni langan päähän selvittääkseni tilannetta meidän välillä.

Enkä minä halua mennä toisen ihmisen iloisiin juhliin koska en ole varma kykenenkö hallitsemaan ahdistustani näkymättömästi. Tai ehkä minä ennakoin liikaa tai pelkään romahtavani tämän päiväisen suorituksen jälkeen, ehkä tämä on luovuttamista liian aikaisin. Mutta minä en halua, että kenellekään tulee paha mieli.

Siksi minä päätin jäädä kotiin.