Hyvää pikkujoulua!

Huh, nyt on ensimmäiset pikkujoulut juhlittu ja puoli kolmelta iltapäivällä sain silmäni auki todetakseni, että kivaa oli, kiitos vain Naapuri! Minähän en ole juurikaan käynyt kuluneen vuoden aikana ulkona viikonloppuisin kahdesta syystä - sen vuoksi, että koen itseni ällöttäväksi lihottuani 10kg viimeisen 1,5 vuoden aikana ja siten pidän itseäni lähinnä epämiellyttävänä häiriönä miesten näkökentässä sekä koska joudun ansaitsemaan hauskanpidon tarkistamalla vielä vähän tarkemmin ja vielä vähän paremmin.

Eilinen oli hauska ilta ja sain vedettyä turpaan sitä syömishäiriöistä minääni, joka kuiski minulle keskellä baaria kuinka lihomiseni vuoksi minusta ei ole kukaan kiinnostunut - eihän kukaan kykene katsomaan minuun päinkään. Ennen minä olen antanut sille vallan lopulta ja itkenyt viimeistään matkalla kotiin. Terapian ja tietoisuusharjoitusten tulokset alkavat näkymään tässäkin, sillä baarissa noiden ahdistavien ajatusten tullessa suljin silmät ja aloin hengittämään musiikkia. Pari kertaa toistin tämän ja lopulta syömishäiriö hiljeni. Kotimatkankin pystyin vain ajattelemaan sitä miten paljon jalkoihini sattuukaan ja mietin otanko riskin sairastua kävelemällä tuon vajaan 3km sukkasillaan.

Liekö kiitos kuohuviinin, altistus- vai tietoisuusharjoitusten mutta sain siirrettyä ajatukseni taas muualle ja kävelin kengät jalassa rappuun saakka.

Vanhat altistusharjoitusten kohteet ovat pysyneet kunnossa, eilen keittelin kahvit ja ostin uudet verhot - tarvitsi saada vähän uutta väriä elämään enkä olisi voinut onnistua valinnoissani enää paremmin. Sen lisäksi sytytin jouluvalot mihin en olisi pystynyt vuosi takaperin. Tuntuu niin hienolta.

Uusien altistusharjoitusten osalta ollaan matkan alussa. Historiallista kyllä, eilen tapahtui asia mitä ei ole tapahtunut 1,5 vuoteen - laiton hellan levyn päälle (ja sammutin sen) ja tein sen jopa kaksi kertaa. Kiusaus jäädä sihtaamaan sitä nappulaa suoraan oli suuri mutta selvisin siitä mielestäni jos en kiitettävästi niin ainakin hyvin. Ajatukset laukkasivat villisti heti ovesta poistuttuani varsinkin ensimmäisellä kerralla ja otin silloin käyttööni taas ajatusten siirron toiseen kohteeseen ja soitin veljelleni - kestoa altistusharjoitukselle kertyi 1,5h enkä syöksynyt tarkistamaan kotiin saavuttuani hellan levyä. Toisella kerralla menin ostoksille (kesto 1,5h) ja jonka jälkeen oikeastaan unohdin kotiin saavuttuani kokonaan sen, että olin mennyt näpläämään sitä hellan nappulaa.

Vesihanaa en edes miettinyt. Uskomatonta.

Mielenkiintoista on se, miten kovia fyysisiä oireita saan näistä altistusharjoituksista. Vertaisin niitä jostain ruoka-aineesta (kuten sokeri) tai jopa tupakasta luopumiseen, tosin kestoltaan altistusharjoitusten jälkeiset "vieroitusoireet" ovat lyhyempiä. Minä nimittäin palelen todella voimakkaasti noiden altistusten aikana ja jälkeen. Minä aivan tärisen. Sen lisäksi vatsani kramppaa, varsinkin harjoitusten jälkeen. Minulta tuntuu lähtevän se vähäinenkin näkö (varsinkin harjoituksen aikana tai sitä ennen suoritettavissa rituaaleissa). Mutta ne häviävät kuin itsestään kunhan en kiinnitä niihin liikaa huomiota.

Tältäkö tuntuu, kun vuosien aikana rakennettua suojamuuria aletaan moukaroimaan?

Altistusharjoitukset jatkuvat niin, että en enää aamuisin (enkä iltaisin) saa tarkistaa keittiön vesihanaa - hellan nappulat jäävät odottamaan ensi viikonloppua. Ei harjoitus tule olemaan helppo vaikka tänä viikonloppuna menikin ihan ok (tosin tänään harjoituksia ei jännä kyllä tullut tehtyä kun ulos en taida ehtiä ennen nukkumaanmenoaikaa :D ). Mutta siitä jatketaan ja eilinen onnistunut vääntö syömishäiriöisen minäni kanssa antaa taas vähän luottamusta.

Raskaat huvit vaativat reilut lepohetket enkä vaadi itseltäni tämän enempää. Kömmin vain ei-dieetti-minttukrokanttisuklaajuustokakun kanssa sohvan pohjalle, avaan telkkarin ja annan itseni silittää sitä osaa minussa, josta eilen näin jo selkeämmän häivähdyksen.

Minua itseäni.