Onnellisuusteoria

Minä olen ikäni pelännyt enemmän tai vähemmän kaikkea. Tänään tajusin siellä joogasalin loppurentoutuksessa maatessani, että yksi suurimmista peloistani aikuisiällä on olla onnellinen. Olin sitä ennen vuodattanut (taas vaihteeksi) pari kyyneltä puhtaasta onnesta ja siitä hyvästä olosta mikä minulla siinä matolla maatessani oli ollut mieleni sekä kehoni kanssa. Kehoni, jota olen viimeiset 15-vuotta vain rangaissut. Ja mieleni, jonka olen kaltereiden taakse lukinnut.

On ollut turvallisempaa olla onneton, koska silloin ei tiedä mitä se onni on, jonka voi joku päivä menettää.

Onhan se nyt aivan absurdi ajatus. Mutta viime päivinä, kun olen kuljeskellut tuolla kaupungilla "vapaalla jalalla", olen yllättänyt itseni usein ajattelemasta sitä, että mitä jos minä menetän tämän. Mitä jos vaikka itse tai läheiseni sairastuu vakavasti ja menetän tämän kykyni tuntea onnea. Mitä jos niistä verikokeista löytyy jotain tai mitä jos minun äitini ei selviäkään siitä leikkauksesta? Mitä jos minusta tulee sitten taas onneton, mitä hyötyä on olla onnellinen, jos sen joskus kuitenkin menettää?

Saanko minä enää koskaan sitten tästä tunteesta kiinni, kun minua itkettää se, miten paljon tätä maailmaa rakastankaan?

Minä siis pelkään olla onnellinen. Se voima, jonka saan tästä, on niin pelottavaa enkä oikein enää tunne itseäni. Minä, vannoutunut "vihaankaikkiaidolsjavoicemukalaulukilpailuja" ostin eilen Jesse Kaikurannan levyn ja olen sitä soittanut repeatilla kohta vuorokauden. Minä sanoin isälleni äsken puhelimessa, että olen kiitollinen, että hän on juuri minun isäni ja voin aina soittaa hänelle, jos hanasta tulee ruskeaa vettä. Minä kuuntelen joululauluja ja ostan humoristisia jääkaappimagneetteja. Minä olen ihastunut, toisen osapuolen tietämättä mutta silti. Minä olen myös ihastunut joogaan.

Kuka minä oikein olen? Ja mitä jos minä menetän tämän tunteen?

Luulen, ettei ajatus ole kovin vieras meille pakko-oireisille tai elämässään jonkun muun kriisin kanssa elävälle. Meidän elämäntyömmehän on pelätä. Onnellisuus on jotain, mikä ei sovi kuvioon. On helpompi kestää jonkin menettämistä, jos on jo valmiiksi onneton.

Tämä tunne on kuitenkin yhtä pelottava kuin kiehtovakin, etten aio luopua siitä. Minua itkettää se, miten paljon minä pelkään olla onnellinen. Mutta minua itkettää myös se, miten onneton olenkaan ollut ja miten paljon elämästä ja onnellisuudesta on sen vuoksi valunut hukkaan. Siksi ajattelin pyrkiä joka päivä keräämään niitä asioita, joista olen onnellinen - tallentaisin ne tänne, jotta voisin helposti palata niiden luokse sen väistämättä ikävän elämän todellisuuden iskiessä vastaan (ellei sitten ihmelääkettä ikuiseen nuoruuteen ja terveyteen löydetä). Palauttaisin niin mieliin asioita, jotka ovat tehneet minut onnelliseksi ja antaneet voimaa jatkaa. Minä en halua menettää enää yhtään päivää pelolle ja epäluulolle. Ne ovat tehneet minut sairaaksi, ei onnellisuus.

Minä uskon, että onnellisuus on asia, joka kannattaa saavuttaa edes hetkeksi vaikka sen samantien menettäisikin. Minä en saa tästä maailmasta mitään mukaani mutta voin valita, miten ne kaikki sekunnit käytän, jotka minulle on tarkoitettu tässä maailmassa käytettäväksi. Vaikka se pelottaa niin paljon, että hengitys salpautuu, minä haluan tehdä sen vaihtokaupan. Ottaa riskin olla onnellinen ja ehkä menettää sen.


Minä olen onnellinen siitä, että silmäni osaavat yhä nauraa vaikka ne ovat nähneet elämänsä aikana niin paljon surullisia asioita, ettei se ole edes kohtuullista. 

Minä olen onnellinen siitä, että voin kuulla yhä lumen satavan maahan vaikkei korvani ole koskaan kuulleet sellaisia asioita, joita ne olisivat halunneet maailman eniten kuulla.

Minä olen onnellinen, että voin hengittää yhä sisääni kylmää pakkasilmaa vaikka keuhkoni ovat tallettaneet sisään vuosikausien ajan ne äänet, jotka olisin halunnut sanoa mutta joita en ole pystynyt sanomaan. 

Minä olen onnellinen siitä, että minä saan olla edes tämän pienen hetken onnellinen.