Viimeiset pari päivää ovat olleet hyvä esimerkki siitä, miten syvällä pakko-oireet istuvat minussa ja miten vaikeaa paraneminen oikeasti tästä sairaudesta on.
Eilen näin pitkästä aikaa kaveriani, jonka kanssa olen tuntenut ikuisuuden mutten ehkä kokenut koskaan olevani ystävä. Siis sellainen kaveri, jonka kanssa on kiva viettää aikaa silloin tällöin mutta jolle en pystyisi kertomaan esimerkiksi tästä blogista. Ja lähtö aamulla oli vaikein aikoihin, mitään en jäänyt tarkistelemaan mutta vesihanaa tuli auottua ja pitkästä aikaa tunsin kehossani ahdistusta. Miksi? Koska olin menossa tapaamaan ihmistä, jonka käytöksestä en tiennyt varmaksi sanoa - olisiko hän vihainen siitä ettei olla nähty pitkään aikaa, kyselisikö syitä vai olisiko puhtaasti iloinen? Ja toinen, en pysty luottamaan häneen. Hän ei ole koskaan pettänyt luottamustani mutta silti koen, ettei sellaista yhteyttä olisi, että hän ymmärtäisi.
Kuinka tyypillinen hetki reagoida siihen kaikkeen pakko-oireilla - ei ollenkaan tietoa miten toinen ihminen reagoi enkä siten voinut valmistautua tilanteeseen mitekään tai keksiä selityksiä.
Tapaaminen meni hyvin ja lupasin, että nähdään jatkossa useammin. Enhän minä voinut sanoa, että en ole voinut nähdä sen vuoksi että elämäni on ollut niin ahdistavaa, etten ole päässyt kunnolla ulos. Ohitin koko aiheen, koska toinen ei vaatinut vastauksia.
Siinäs näin, suurimmat draamat tapahtuvat pääasiassa vain omassa päässäni.
Tänään lähdin päivällä museoon, jonne minun piti jo viime kesänä mennä mutten päässyt - arvatkaa vaan miksi. Kaikki meni hyvin, kunnes menin avaamaan yhden paperinukkerasian ja niitä ihastuneena selaillessani näin mustan roskan ja..PAM. Onkohan se joku ötökkä? Torakka? Lude? Apua. Suljin rasian ja lähdin pois. Kunnes palasin taas uudelleen saman rasian luo, avasin sen ja kokeilin roskaa uudelleen. Onkohan se ötökkä? Joku verenimijä? Vaarallinen? Murskasin tuon roskan todentaakseni ajatuksen vääräksi. Ei auttanut. Aloin miettimään, että mitä jos palanen sitä oli mennyt neuleeseeni ja kuljettaisin sen kotiini, joka olisi kohta täynnä tuhoeläimiä. Menin vessaan, pesin kädet kunnes vihdoin sain pysäytettyä operaation.
Se oli roska, teki mieli huutaa itselleni ja hakata päätä oveen - itketti, miten nopeasti tuo ajatus varasti kivan päiväni.
Ahdistava ajatus ja siitä seuraava oksettava olo seurasi vielä salille saakka, jossa se pikkuhiljaa vaileni. Ja kotiin päästyäni nostin neuleeni takaisin kaappiin enkä vienyt sitä hysteerisena pakkaseen tuulettumaan. Sen jälkeen päätin kirjoittaa tuon ahdistavan ajatuksen pois todistaakseni itselleni sen olevan heikko, vaikka sen kirjoittaminen ahdistikin - minä inhoan ötököitä, ihan kaikkia, niiden ääneen sanominenkin puistattaa minua.
Ja miksi tein tuon kaiken? En tajua. Ehkä vapaus alkoi maistua liian kivalle, ehkä joku lapsuusmuisto heräsi tai sitten vain neuroottisuus yritti henkäistä itseään uudelleen eloon. Että siinäs näette, että vaikka yhdellä osa-alueella meneekin hyvin niin paatti lähtee niin herkästi vuotamaan. Tämä on ihan joka päiväistä kädenvääntöä ja itseensä uskomista.
Minä en halua enää pelätä.
Muutoin on mennyt ihan kivasti, kotoa on poistuttu parikin kertaa päivässä ja olen tehnyt asioita, joista olen nauttinut. Ahdistavia unia olen kyllä nähnyt eikä ruokailujen kanssa ihan putkeen ole mennyt mutta ei ihan persmäkeenkään. Asia, jota voisin lisätä on sosialisointi, muttei se ole ihan helppoa kun olen tainnut kuluneen vuoden aikana tuhota liudan kaverisuhteita jäämällä kotiin. Minulla on kyllä ystäväni mutten voi heitäkään liikaa "kuormittaa" ja kyllä minulle tekisi hyvää palauttaa myös muitakin kaverisuhteita tai luoda uusia. Ja toisaalta taidan nauttia myös siitä, ettei minun pidä olla missään tiettyyn aikaan vaan voin vaan lähteä tekemään..sitä mitä haluan.
Palataan tuohon sosialisointiin, yksinäisyyteen ja itsenäisyyteen taas huomenna, viimeistään ylihuomenna - niitäkin aiheita kun tuli myllättyä joulunpyhät. Kello kutsuu jo kirjan kanssa sohvalle, ensi vuodeksi voisin myös luvata yrittää muistella minkälaista on oikeasti olla nuori aikuinen eikä tällainen..mummo :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti