Yhtenä kappaleena perillä töissä. Huoh. Ei ollut kyllä mikään helpoin aamu mutta en kyllä jäänyt pahemmin mitään tarkistelemaankaan, oikeastaan toimin niin kuin olen viime päivät toiminut vaikka vähän jännitinkin mitä tuosta lähtemisestä tulee. Ja oikeastaan minusta on hyvä, että tunteet oli jo pinnassa heti aamusta sillä se on paranemisen merkki - en enää peitä niitä niin voimakkaasti pakko-oireilla.
Tuli eilisen blogipäivityksen jälkeen mieleeni selvittää teille lukijoille hiukan sitä, miksi kirjoitan paljon tunnemaailman käsittelystä blogissani enkä aina suoranaisesti siitä, miltä pakko-oire tuntuu tai miten tarkistan. Minun pakko-oireillani on nimittäin havaittu olevan suora yhteys tunnemaailmaani, jossa on kasapäin käsittelemättömiä tunteita ja tunteita joita en osaa nimetä. Monilla OCD-jengiin kuuluvalla on taustalla paljon muutakin mutta mitä pidemmälle oma päätohtorointini on edennyt, sitä voimakkaammin nähdään yhteys pakko-oireillani tunteisiini. Oikeastaan pakko-oireideni taustalla ei ole juuri muuta mutta se ei tee toki parantumisesta välttämättä yhtään sen helpompaa. Oikeastaan on aika pelottavaa nähdä miten retuperällä koko tunneskaalani on (olen sen kyllä jo pidempään arvannut niin olevan mutten näin pahasti) ja miten paljon olen padonnut sisääni.
Siitä siis johtuvat nämä minun itkupäivitykseni, sillä se tuntuu olevan voimakkaimpana tunteen ilmaisukeinona. Ja luulen, että kannan sisälläni kaikkein eniten surua ja pettymystä, joiden purkamiselle luontevinta on itku.Yrittäkää jaksaa lukea ja jättäkää välistä jos alituinen itkemiseni tai perhesuhteiden pohtimiseni ei tunnu luontevalta lukea, kyllä minä myös siitä pintapuolesta kirjoitan sekä rinnalla kulkevasta syömishäiriöstä (joka kuin ihmeen kaupalla on hiljentänyt ääntänsä koko ajan näiden pakko-oireiden työstön ohella). Ne eivät vaan tässä hetkessä ole tuntuneet niin tärkeältä kuin sen purkaminen, mitä sisälläni tapahtuu.
Kiitos kuitenkin joka ikiselle lukijalle, teitä on ollut aivan valtavasti ja se ei lakkaa hämmästyttämästä minua päivä toisensa jälkeen - pikku hiljaa on alkanut tuntua siltä, että myös tällä kirjoittamisella on tarkoituksensa. Oli ilo käyttää tämäkin kahvitunti siihen, että saan jakaa näitä asioita kanssanne - vähemmän neuroottista keskiviikkoa siis kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti