Ei harmaata aluetta.
Eilen makoilin kotona toipuessani muuttoapulaisen tehtävistä - viime kerrasta viisastuneena otin täydellisen lepopäivän seuraavalle päivälle särkylääkekuureineen sekä pitkine venyttelysessioineen ja nyt näyttäisi siltä, että lonkka selvisi tästä muutosta vahingoittumattomana.
Lepopäivän lisäksi oli lauantai ja virallinen 'neurotic cooking' -päivä. Siinä sitten iltapäivällä havahduttuani nälkään yritin ehdottaa itselleni, että koska olen niin väsynyt niin minun ei ole pakko laittaa ruokaa. Viime viikot ja päivät oli olleet niin tunnelatauksia täynnä, että voisin olla itselleni armollinen ja tyytyä vaikka siihen leipään.
Eikun..opinko minä tuosta keskiviikon jutusta mitään?
Tunnemaailmaan pohjautuva OCD on siitä ikävä seuralainen, että sen tarjoamat vaihtoehdot kuulostavat alkuun ihan oikealta tunteelta ja ratkaisulta. Olen vasta viime päivien aikana alkanut pääsemään jyvälle siitä, että oikeampi tunne ja ratkaisu on yleensää juuri päinvastainen. OCD tarjosi eilen väsymyksen perusteella tunteeksi armollisuutta ja ruoanlaiton välttämistä. Ja olisihan se ollut paljon miellyttävämpää kuin oman pääni tarjoama vaativuus tehtävän suorittamisesta väsymyksestä huolimatta.
Nyt sain vaativuudelta lahjaksi täyden vatsan ja rutkasti ylpeyttä - mitä lahja olisi ollut silloin, jos olisin valinnut ensimmäisen vaihtoehdon?
Tunteita on helppo väärinkäyttää ja -ymmärtää. Vaativuuden voi pukea lukemattomiksi tarkistuskerroiksi ja armollisuuden puolen kilon karkkipussiksi. Sisukkuus voi olla itselle asetettujen kalorirajojen alapuolella pysymistä ja rohkeus yhtäläisyysviivana maailman ympäri matkustamiselle.
Olisi hyvä tehdä itselle selväksi, mitä kulloinenkin tunne itselle merkitsee siinä hetkessä, missä se ilmenee. Vaativuus on positiivinen sana, jos sen linkittää eilisen kaltaiseen itsensä ylittämiseen - negatiivinen, jos sen liittää täydellisyyden tavoitteluun. Armollisuus on negatiivinen, jos sillä tietoisesti välttelee itselle tärkeitä tekoja - positiivinen, jos sen liittää hetkeen, kun syystä tai toisesta oma henkinen/fyysinen jaksaminen on kortilla eikä energiaa esim. kuntosalille menemiseen ole.
Viime päivät ovat olleet jotenkin todella valaisevia OCD:n suhteen. Se on todellakin vain se kanamunan kuori peittämässä todellisia tunteita ja sen liikehdintää. Kuori on tullut niin ohueksi, että huomaan jo sen alla olevan liikehdinnän ja osaan aavistaa sen perusteella, milloin tiedossa on hankalempi aamu/ilta oireiden kanssa. Sanoinkin taannoin päätohtorilleni, että olen vesihanaa aukoessani ja sulkiessani yllättänyt itseni useamman kerran miettimästä, että mikä muu keino tälle tunteiden käsittelylle voisi olla kuin se pakko-oire.
Vihdoinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti