Mummoutuminen, osa 2: Väsyttää niin paljon ettei kirjoitetuksi saa

Nyt minä ymmärrän miksi terapiassa käydään. Tai noh, ainakin yhden syyn. Koko viikon olen miettinyt, kääntänyt ja vääntänyt sotkuista päätäni löytääkseni vihjeen siitä miksi lähteminen on ollut niin tuskaisen vaikeaa. Ja alustettuani sekavasti oman elämän viime aikaisia tapahtumia, nykii terapeutti niin ammattimaisesti oikeista naruista, että kaikki vastaukset ovat pian siinä nenäni edessä. Hitsiläinen. Joskus sitä voi olla niin sokea omalle käytökselleen vaikka luulee tuntevansa oman käytöksen läpikotaisin.

Ja siksipä sitä niin helposti lähtee hiihtämään samoille vanhoille laduille.

Senpä vuoksi minä päätin pitää tämän illan ihan vain itselläni, olla ja vaikka ottaa pienet päikkärit. Minä olen ihan liian väsyksissä ja se väsymys alkaa vaikuttamaan jo tuohon korvien väliseen liikenteeseen. Niin sitkeää yhteistyötä mieli ja keho tekee, että jos toinen väsyy, vaikuttaa se toiseen - eikä se toinen kestä kovin kauaa ihan itsekseen.

Palataan siis viimeistään viikonloppuna ahaa-elämyksiin ja elämänviivoihin, taidan nyt laitaa villasukat jalkaan, ottaa uuden kipollisen mysliä (mitä ihmettä minulle oikein tapahtuu, missä ovat sipsit??) ja avata telkkarin.