Klo 8:02: Vaikka minä lupasin itselleni etten enää päivitä blogiini mitään töissä niin nyt on kyllä pakko tehdä tämmöinen pikapika päivitys - ilta oli aivan p*rseestä tarkistusten suhteen ja nukahdin siihen, että itkin haluavani kaiken olevan vain normaalia. Aamulla heräsi sängystä jotenkin ryhdikkäämpi nainen ja töihin lähdin 26 minuutissa! Eli ihan normisuoritus siitä kirjeestä ja sen herättämistä tunnetiloista huolimatta! Ja allekin olisi mennyt mutta jumituin yleensä sille helpoimmalle tarkistuspisteelle ensin miettimään kuinka vääryys oli ettei suosikkini päässyt Huippiksissa jatkoon (kiitos mielikuvitukseni, olisi kiva jos keskittyisitte yhteen asiaan kerrallaan). Tämän jälkeen minua suututti oma jumiutumiseni ja aloin visioimaan päässäni terapeuttini luentoa minulle siitä, kuinka lääkitys pitäisi aloittaa ja se päästi minut irti ainakin tänään jumista.
Nyt voin sanoa aidosti, että minulle on kasvanut selkärankaa perheeni suhteen.
Ainoa, kenestä on huoli, on Marakatti. Äitimme piinaa molempia tavallaan mutta suututtaa, ettei äitini tunnu välittävän Marakatista ollenkaan. Että leikitäänkö tässä nyt hyvää ja pahaa poliisia vai yritetään pehmittää ensin se tavallisimmin heikoin lenkki päästäkseen myös ujuttautumaan vahvemman elämään. En tajua mutta ei se ole reilua.
Kunpa minä olisin voinut suojella Marakattia jotenkin tältä. Tiedän, etten ole voinut tapahtuneille asioille mitään ja että Marakatti selviää tästä sillä samalla sisulla millä minäkin mutta se ei poista sitä surua, mikä minulle tulee siitä ajatuksesta miten äitini kohtelee Marakattia. Minä olisin valmis tekemään Marakatin puolesta mitä tahansa ja äitimme ei mitään. Ja se on väärin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti