Nyt iskee väsymys tämän kirjoittamisen kanssa ja jo eilen piti ottaa blogiin vähän etäisyyttä. Mutta jottei asiat itseltäkään ihan unohdu, pitää asioita laittaa edes pienesti ylös. Ja nyt siihen on aikaa, kun aamukävelyllä on käyty, pyykit pesty ja aamupalat sekä lounas nautittu eli voin hyvällä omallatunnolla löhnöttää sohvalla.
Takaisin aikajanalle on palattu jo heti torstai iltana (eli illat n. 22 minuuttia ja työaamut n. 25 minuuttia) ja lenkille lähtökin sujuu ihan minuutissa tai parissa. Tänään pesulapäivänä siedättelin itseäni hoitamalla pyykkien peseytyessä muita asioita vaikka taas kotoa oli lähdetty vain parissa minuutissa. Sitten tulin välillä kotiin ja jätin tarkistamiset väliin lähtiessäni hakemaan pyykkejä (katse jo vaelsi valoille mutta käänsin kasvot samantien pois) vaikka tiesin, etten ihan hetkessä ole takaisin vaan pahimmillaan minulta voi mennä tunti. Vaikken tänään olekaan poistumassa enää kotoa pidemmäksi aikaa, olen yrittänyt antaa päivän mittaan pääkopalleni erilaisia ärsykkeitä ettei se ihan jämähtäisi - olen vain fyysisesti jo niin puhki, että tuskin tätä ruhoa saan mihinkään enää illasta liikautettua
Että kyllä tämä taas tästä.
Mitään valtavia muutoksia en tarkistuksiin tehnyt sen torstain turhautumisen jälkeen mutta liikuttelin pieniä palasia ja otin illalle sekä aamulle eri järjestykset. Ja kai turhauduin sitten riittävästi saadakseni ryhtiä liikkeisiini. Töissä olen myös hiukan saanut skarpattua ja liikkumassa olen käynyt tasaisesti sekä muistanut kehua välillä itseäni.
Torstain blogi oli yhtä itsensä läksyttämistä ennen kuin muistin, että moni asia on vielä hyvin. Ja niiden faktojen palauttaminen mieleen auttoi varmastikin kampeamaan itseä taas pinnalle.
Monta asiaa jäi tehtäväksi ensi viikolle mutta josko niistä saisi tehtyä edes kaksi juttua. Sama pätee töihin. Perjantaina jo sujuvasti roikuin luurissa vaikka pahaa teki mutta kukaan ei sitten vastannut - tavoittelen ensi viikolla huimaa kolmea puhelua minimissään ja sekin lasketaan, jos kukaan ei vastaa. Jostain on kuitenkin aloitettava. Minä yritän lakata vertaamasta itseäni muihin ja tehdä asioita pikku hiljaa, jos hitaudestani tulee jotain sanomista niin kyllähän minulla on tositarinoita kerrottavana siitä, miksi en nyt jaksa enkä halua juosta siinä työelämäpyörässä ihan täysiä.
Jos äitisi flippasi 99% varmuudella lopullisesti/katoaisi/joutuisi virkavallan kanssa tekemisiin/vietäisiin kuukausiksi suljetulle tai tajuaisit sairastuneesi sairauteen, josta paraneminen kestää vuosia, kuinka hyvin sinä oikein jaksaisit perehtyä uusiin tehtäviisi?
Nyt minä luvallisesti möllöttelen siis loppu päivän, mieli on jotenkin tosi tyyni - liekö osittain fyysisen väsymyksenkin ansiota. Vähän kyllä tekisi mieli kipaista Makuuniin ja Alepaan hakemaan bulimikon illallistarpeet (ei, en edelleenkään oksenna. Kutsumme vain kunnon herkuttelua Marakatin kanssa tuolla nimellä) mutta äh, en ainakaan vielä viitsi vaan mieluummin käperryn viltin alle ja lepään ihan hetken...
Päivän pelko: Mitä jos tulen kipeäksi?
Päivän absurdi ajatus: Mitä jos en pelannutkaan lottoa oikealle ajanjaksolle vaikka sanoin kassalla, että pelaisin seuraavat kaksi kierrosta?
Päivän biisi: Samuli Putro - Mitäpä jos
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti