Uskomatonta miten herkkänahkaiseksi sitä tällainen syntyperäinen maalaistyttökin on kaupungissa tullut - maalla tuollaisen olisin listinyt sen enempää miettimättä, nyt kaivan Googlesta kuvia ja teen ristinmerkkejä.
Rauhoituin kuitenkin, katselin kuvat ja tyyppi oli 98% varmuudella sokeritoukka tai sitten joku ulkoa tullut jamppa. Eli vaara näillä näkymin ohi (huomaatteko, tässäkin lauseessa minä kuitenkin jätin sen varan, että mitä jos näinkin väärin ja googletin väärin..huoh, mihinpä sitä neurootikko raidoistaan pääsisi), naamaani ei tule kukaan popsimaan nassuunsa yön aikana. Naapurissa on kylppäriremontti ja viereisessä korttelissa rakennetaan ja vähän väliä räjäytellään, joka on varmaan laittanut koko kaupunginosan önniäiset liikkeelle. Toki yöllä tuntui, että pitkin jalkoja vilistää jos jonkinnäköistä kaveria, mutta sain nukutuksi enkä nukkunut edes valot päällä. Oudointa oli se, että illalla tapahtuneet perinteiset tarkistamiset meni jotenkin oudon kevyesti.
Kun sain projisoitua ahdistukseni johonkin konkreettiseen ja todelliseen kohteesen, kuten nyt tuohon önniäiseen, perinteiset tarkistukset ikään kuin vaan helpottuivat?
Tänä aamuna sain kömmittyä lenkille ja jo illalla olin päättänyt putsata kylppärin siltä varalta, että tuo eilen nähty kaveri oli sokeritoukka vaikkei missään päin asuntoa näkynyt viitteitä kaverin sisaruksista tai muusta perheestä. Iltapäivällä päätin lähteä hakemaan hyväksi havaitsemaani hyönteismyrkkyä varastoon mikäli sokeritoukkainvaasio päättää iskeä (ja taas lauseessa sekä ajatuksessa neurootikolle tyypillistä varmistelua sen mahdollisesti iskevän katastrofin varalta - koska eihän sitä koskaan tiedä) ja jälleen kuin ihmeen kaupalla, perinteiset tarkistukset menivät tosi kevyesti ja vähäisin määrin vaikka tiesin olevani kotoa poissa yli tunnin.
Eli kun aivoillani on jotain jännempää mutusteltavaa, ahdistus ikään kuin siirtyy pois sen tieltä? Huomenna aamulla aloitan ihan takuulla päiväni parilla tietoisuusharjoituksella, niin ei ahdistuksen pois siirtämiseksi tarvitse etsiä ötököitä.
Miinuksena ainoastaan tästä päivästä löydän sen, että olen alkanut levittämään tätä pakko-oireilua tuonne hygienian suuntaan lomallani. Se on vielä ihan normaaliksi luokiteltavaa huolellisuutta, mutta huomaan, että mielessäni alkaa pyörimään tuo "Mitä jos.."-lause yhä voimakkaammin esim. käsien pesun yhteydessä. Eli nytkin kun myrkyttelin kevyesti (don´t worry Marakatti, en vetänyt överiksi sitä tällä kertaa) tuon sängyn kulmauksenja sohvantauksen suojakäsineet käsissäni, piti kädet silti pestä tuon jälkeen useasti saippualla. Sitten tajusin, että pidin myrkkypulloa keittiön lavuaarissa ja sain päähäni, että sitä myrkkyä tarttuisi seuraavalla tiskauskerralla astioihini ja kuolisin siihen. Siitä seurasi siis lavuaarin putsausta pesuaineella, jonka jälkeen tietenkin kädet piti pestä taas, koska olin käsitellyt tuota pesuainetta. Se pyyhe, jolla olin käsiäni kuivannut ja se rätti, jolla olin tuota lavuaaria pyyhkinyt, piti tietenkin heittää pois. Ja sitten vielä yksi käsien pesu, jonka jälkeen vihelsin pelin poikki.
Ei, ei ja vielä kerran ei. En suostu.
Nyt ei enää venytetä yhtään tätä sarjaa enää, eiköhän minulla ole ihan riittävä määrä näitä neurooseja jo takataskussa. En enää etsi uutta pakotietä elämästäni kysymällä tuota "Mitä jos"-kysymystä vaan kysyn pikemminkin itseltäni, että "Mikä sinua nainen nyt ahdistaa?"
Tänä aamuna äiti oli soittanut taas ja jättänyt vastaajaan viestin kuulostaen jo ihan normaalilta. Ja minä en pysty soittamaan takaisin, vieläkään. Mikä minua oikein vaivaa? Ja mitä minä edes sanoisin, vaikka soittaisinkin?
Vastaus sille käsien pesemiselle taisi olla siinä.
Päivän pelko: Pystynkö tuntemaan äitiäni kohtaan enää mitään?
Päivän absurdi ajatus: Jos lasken hyönteismyrkyn tähän altaaseen suljettuna, voiko se tiputtaa myrkkyä altaaseen niin, että sitä tarttuu astioihin, kun tiskaan, vaikka olisin huuhdellut altaan sen jälkeen monta kertaa?
Päivän biisi: Muse - Butterflies and Hurricanes
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti