Tänään on ollut hämmentävän tasainen päivä, hivenen jopa sellainen pumpulinen. Mitään suurempia ahdistuksia ja pakko-oireita ei ole ilmennyt, mutten toisaalta paria tuntia kauempaa ole kotoa poissa ollut. Olen koko päivän toimittanut pieniä kotiaskareita ja valmistautunut vähitellen huomiseen ohjaamalla ajatuksia koko ajan johonkin muualle. Sortunut olen myös siihen sohvamöllötykseen, mutta silloinkin olen huomiseen liittyvien asioiden antanut vain tulla mieleen ja siirtänyt ne syrjään. Olen yrittänyt ottaa myös tietoisuusharjoituksien vinkkejä (kuten hengittämällä tähän hetkeen palauttamisen ja olen sen jopa kaksi kertaa muistanut tehdä lähes automaattisesti) mukaan niihin hetkiin, kun pakko-oire on meinannut ottaa vallan. Ja myönnettäköön, ainakin näin pienessä mittakaavassa kurkisteltuna ei ne tietoisuusharjoitukset ihan huuhaata ole. Vaikka olenkin niiden kanssa aivan polun alkupäässä, luulen ymmärtäneeni niiden yhden idean.
Jokaisella on oma tapa kokea tietoisuus, koska jokainen on silloin vain itsensä kanssa - vain hengittäminen yhdistää meidät ko. harjoituksia tekevät toisiinsa.
Kyllähän olo on edelleenkin välillä kovin pöljä tietoisuusharjoituksia tehdessä eikä niistä ole tullut ihan vielä säännöllisiä, mutta pyrin niitä tekemään vähintään kerran päivässä, korkeintaan kaksi kerrallaan. Näihin liittyvää kirjaahan en ole lukenut, mutta se voi olla ehkä näin alkuun ihan hyväkin asia - voin kokea harjoitukset omana itsenäni enkä suorittamalla suorittaa niitä niin kuin kirjassa on sanottu ja kokea mahdollisia epäonnistumisia, jos en heti kyennyt siihen mitä kirjassa on lukenut. Joskus kalusteiden kokoaminen tai uuden elektroniikkalaitteen käyttöönotto on sujunut ilman ohjeitakin yrityksen ja erehdyksen kautta. Toisinaan taas ei. Katsotaan kumpaan koppaan nämä tietoisuusharjoitukset rymähtävät.
Mutta minä olen ainakin yrittänyt enkä siirtänyt asiaa sivuun.
Itseasiassa mietin pitäisikö minun kokeilla olisiko noilla harjoituksilla jotain apua tuohon iltaan, josta on alkanut tulemaan yhtä tuskaa (tai lähinnä siitä nukkumaan menosta). Kun nämä pakko-oireet tuntuvat olevan sellainen tornadon pyörre, jossa itse oireet pyörähtävät aina toiselta laidalta toiselle ajatusvirran nyhrätessä keskiössä. Nyt kun siis loma-aamuisin on ollut helpompaa ja nuo lenkille/kauppaanlähdöt alkaa menemään kivuttomasti, on ne oireet nyt siellä toisella laidalla eli illassa. Että auttaisiko niiden harjoitusten toistaminen myös iltaisin tasaamaan ja vähän supistamaan sitä tällä hetkellä pyörivää tornadoa sen koko leveydeltä.
Saattohoitajasta huolimatta huominen jännittää, mielikuvitukseni kun matkalle lähtiessä tuntuu tosiaan olevan kuin kiinalaisten olympiajoukkue - se aina terästäytyy ja kahmii lajien kuin lajien kultamitalit. Olen kyllä yrittänyt siirtää kaikki nuo "mitä tarkistan huomenna"-listojen teot huomiselle sitä mukaa kun niitä on mieleen tulee. Minä jopa mietin pitäisiö minun kaiken varalta vähän kuvata asioita, että rauhoittaisiko ne minua kun ahdistus matkalla mahdollisesti iskee. Näitä valokuvaamalla suoritettavia "varmistuksenvarmistuksia" en ole enää tehnyt kuin näin matkoille lähtiessä (joskus tein tätä jopa näiden perustarkistamisten yhteydessä kunnes kamerani hajosi eikä tästä kännykkäkamerasta ole sen huonon tehon vuoksi ollut samaa hyötyä, joten tuo kuvaaminen pakosta jäi) ja muistan kyllä vielä hyvin viime keväisen matkan kotiin, jossa kolme ensimmäistä päivää vähän väliä tuijottelin kamerassani olevaa kuvaa kahvinkeittimestä, jonka johto oli irti pistorasiasta mutten kyennyt uskomaan sitä.
Can you see a point there? Mietippä siellä maalla ollessasi sen pistorasian sijaan sitä, mikä sinua oikeasti ahdistaa siinä hetkessä ja kirjoita se ylös. Eli ajattele ja tunne se ääneen, mikä se sitten ikinä onkaan.
Eniten minua taitaa jännittää omat reaktioni kotikotini tilanteeseen - tänä päivänä kun itku tulee niin helposti enkä haluaisi aiheuttaa isälleni enempää huolta itkemällä kotona sen nähden. Minä voin tehdä sen sitten myös isäni nähden, kun minä tiedän mille minä aina itken, mutta nyt kun oma pää on kuin huono sirkus, ei niiden syiden kertominen isääni ainakaan yhtään helpota. Toinen mikä jännittää on se, onko isä kertonut äidilleni, että tulen käymään ja minkälainen syyllistysruletti siitä tulee, jos on kertonut. Tuohon päässäni pyörivään sirkukseen ei ole vara palkata yhtään tanssivaa karhua lisää ja siksi en halua nähdä äitiäni tällä reissulla, minä kun en tiedä miten näiden nykyistenkään kanssa pärjään vai pärjäänkö ollenkaan.
Minun ei ole mikään pakko eikä se tee minusta kylmää. On ihan okei, että mitta tulee täyteen välillä myös niiden läheisimpien sukulaisten kanssa, ei kaikkea tarvitse jaksaa (kuten jotakuinkin ystäväni eilen sanoi).
Päivän pelko: Mitä jos x 1000
Päivän absurdi ajatus: Jos sormessani on pestosta valunutta öljyä kun näpyttelen tietokonetta, voikohan se aiheuttaa oikosulun koneeseeni?
Päivän biisi: King of Convenience - Sorry or Please
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti