Minä en tiedä miksi tein niin enkä haluaisi tehdä tätä taas - tunsin eilen itseni niin tyhmäksi katsellessani sitä ruokamäärää pöydällä. Illalla oli paha olo ja aamulla pelkkä ruoan ajatteleminen teki huonovointiseksi. Mutta jos jotain olen oppinut niin sen, etten jätä aamupalaa tuon huonon olon vuoksi väliin vaan yritän saada heti kiinni uudelleen ruokarytmistä ja sitä seuraavasta aidosta näläntunteesta.
Niihin hyviin uutisiin sitten. Kun huomasin eilen aamulla käpertyneeni sohvalle päättäneenä siitä, että tänään ahmisin, asetin sille ehdoksi sen, että sitä ennen kävisin varaamassa salilta personaltrainerille ajan. Ja lähtisin kotoani niin, että tarkistaisin asiat vain kerran.
Minä onnistuin siinä ja olin lopulta kotoa poissa 2 tuntia.
Joo, en minä itsekään aina tajua logiikkaani ja se kai on se yksi avainsana kaikelle - mitä enemmän teen lähtöjä kotoa eri tavoin, se vanha neuroottinen logiikkani hajoaa käyttökelvottomaksi. Sain varattua ajan termillä "kuka teillä hoitaa moniongelmaisia" ja toivotaan, että ensimmäinen kerta toden sanoisi. Olen nimittäin ajatellut, että jos PT vaikuttaa hyvältä, omaa kokemusta vastaavien ongelmavyyhtien elämäntaparemontissa ja ennen kaikkea kokee minut sellaisena haasteena, jonka haluaa ottaa vastaan muutoinkin kuin pakosta, minä varaan aina kuukausittain itselleni tuollaisen tapaamisen. Ajattelin jopa, että josko sijoittaisin veronpalautusrahat kerrankin itseeni ja ostaisin tuollaisen sarjakortin PT:lle.
Inhoan sanaa elämäntaparemontti - minä haluaisin oppia vain suhtautumaan ruokaan ja liikuntaan tasapainoisemmin enkä kaahottaa niiden kanssa kuin törmäilyautoissa.
Venytin vielä ahmimishaluani imuroinnilla, minkä olisin halunnut siirtää sunnuntaille. Sekin onnistui muttei estänyt ahmintaa, tarvitsisi varmaan jatkossa joko soittaa silloin jollekin tai ottaa tämä läppäri esiin. Minä en nimittäin tarvitse tuollaista ravintoa noissa määrin, sillä se tekee hallaa niin fyysiikalle kuin henkisellekin puolelle. Se pidemmän päälle alkaa pureutumaan kiinni tarkisteluihin ja siinähän sitä vyyhteä sitten taas olisi selvitettäväksi.
Sama piirrettyjen punasarvinen piru tuntuu istuvan olkapäälläni olomuotoaan vain vaihdellen - sentään se ei tunnu painavan enää yhtä paljon kuin ennen.
Mutta. Illalla joko pahan olon, vitutuksen, kiukun tai jonkun muun tuntemattoman ilmiön avulla päätin tarkistaa kaiken taas kerran ennen nukkumaanmenoani. Tein normaalit rutiinit kahdessa osassa ja jotain toistoja alkoi loppupäässä huomaamaan mutta nukkumassa olin 12 minuutissa! Tämän jälkeen vähän siedätyshoitoa (17 minuuttia, juuri elokuvan lopun verran) ja pieni sängystä pomppaus 3 minuutin ajaksi. Eli yhteensä siltikin vain 15 minuuttia!
Huutomerkki!
Tänä aamuna onnistui myös aamukävelylle lähtö niin, että tarkistin kaiken (tai no, vain vessanhanan ja hellanlevyt) kahdessa minuutissa. Että vaikka se ahminta metodina ei ole ehkä järkevin ase OCD:ta kohtaan, laittoi se joko minut riisuutumaan aseistani vähän helpommin tai nosti jälkitiloissaan suuttumuksen riittävästi pintaan.
Huutomerkki!
Ja liekö sitten se tai joku muu mutta tänä aamuna piti sitten hiukan taas itkeä siinä ulkoilun ohessa, alkaa olemaan jo niin kovin tuttua kauraa tuo. En tiedä huomaako miten moni muu, että sitoo tunnetiloja ja tapahtumia tietynlaiseen musiikkiin tai erityisiin biiseihin. Olen aika varma, että tämän tänä aamuna valitsemani bändin sanoittaja seuraa elämääni jollain tavoin tai on ainakin seurannut - viimeisimmän levyn kohdalla tiemme tuntuu jotenkin eronneen mutta sitä edeltävät kaksi levyä tuntuvat olevan tunteita ja muistoja tulvillaan.
Ensimmäistä levyä kuuntelin paljon ollessani parinkymmenen (kiitos vain ystävälle, joka minut tämän levyn äärelle johdatti) kun ehkä itsekin aloin hahmottamaan ettei kaikki ollut kovin hyvin ja minua ahdistaa aivan valtavasti. Toisesta levystä en ole kuullut kuin ehkä yhden biisin ja sen innoittamana päätin lainata kirjastosta nuo kaikki kolme levyä. Ehkä alitajuisestikin olen vältellyt tätä bändiä, koska varsinkin tuo ensimmäinen levy tuntuu sisältävän niin paljon kipeitä muistoja ja ahdistusta, etten ole sitä ollut vielä valmis kohtaamaan.
Pakomatkaa havaittavissa siis täälläkin.
Tänä aamuna kaikki palaset tuntuivat vaan loksahtelevan kohdilleen siinä syysauringon kirkkaudessa:
Kerrasta oppii
Säikyn aina, kun puhelin soi
Valmiiksi mietin
kauan autolla kestää sun luo
Sinä syljet päin:
- Ei taivasta oo
eikä uskomalla mua saa kuntoon
vaikka tahtoisit
Vedät rajaa meidän väliin
Päivän päähän pääset
niin se mulle kyllä riittää
Suostutko kuuntelemaan
Päivän päähän pääset
niin se alkuun kyllä riittää
Pystytkö sen verran lupaamaan
Oon matkalla
Puhun aikaa,
sun äänesi sammaltaa jo
Ympärillä teinit ja perjantain kilpa-ajot
Lepositeisiin vain luonnetta jää
Sieltä takaisin ei tuu ehjää,
sinä soperrat
Vedät rajaa meidän väliin
Päivän päähän pääset
niin se mulle kyllä riittää
Suostutko kuuntelemaan
Päivän päähän pääset
niin se alkuun kyllä riittää
Pystytkö sen verran lupaamaan
Oon matkalla
Parkkipaikalta sun ikkunan mä nään
Siinä valo palaa
Parkkipaikalta sun ikkunan mä nään
Siinä valo palaa
Ootko turvassa
Jos oma elämä pitäisi kuvata yhdellä biisillä, siinä se olisi. Niin kipeältä kuin se itsestä tuntuukin, siinä on se kaikki, mistä minut on rakennettu. En usko, että kyseisen biisin kirjoittaja on ajatellut sitä tunnetilaa tai ajatusketjuja, mitä nuo sanat minussa herättää. Mutta musiikki on siitä ihana asia kuten kirjoittaminenkin, ettei niiden äärellä ole oikeaa tai väärää tapaa tuntea.
Ja sitten aloin pelkäämään myös niitä, musiikkia ja kirjoittamista - ainoita pieniä väyliä, joita pitkin kaaottista elämääni yritin uittaa.
Tuon bändin ensimmäisellä levyllä on kappale, jonka ensikuulemisen hetkiin voin palata. Ja nyt uudelleen kuunneltuna sen sanat ovat vieläkin sellaiset, että tällainen seniili herkistelijä saa tukea paperiteollisuutta - siis näihin kuviin ja tunnelmiin:
Toiset päivät ovat parempia kuin toiset
kyllä sen ymmärrät
kovin paljon myös itsestäs kiinni miten
tämänkin kuvan värität
Mene edeltä kyllä se jää kantaa
ole rauhassa, tiedät mä sua seuraan
kyllä se jää kantaa, sulje jo silmäsi
Tunne kuinka tuuli
sun kasvoillesi maalaa värin uuden
ei ole hätä ääni jonka kuulet
on aamun kuiskaus, hiljaa se sut herättää
Kovin helppoa on vajota hetkiin
joissa tunne on valhetta
sielusi kadotat vain öisiin retkiin
syntyy syviä haavoja
Sano sana ja tiedät mä tuun vastaan
ole rauhassa vielä mä sua seuraan
kyllä se jää kantaa
(nyt) kuule mun lauluni
Rakkaudella ystäville ja Marakatille,
Korppikotka
<3
VastaaPoista