Huhheijaa, sen verta väsymystä on havaittavissa kehossa, että tiedossa on hiukan lyhkäisempi ellei erittäin lyhyt blogi. Imuroinninkin jätän huomiselle, koska ne pölypallot säilyy kyllä siellä sängyn alla huomiseenkin (eikä niitä siellä edes juurikaan ole, minä kun olen kuitenkin aika fanaattinen imuroinnin suhteen ja koluan joka nurkan jos en kerran viikossa niin puolentoista viikon välein). Kolme treenikertaa viikon aikana tekee tehtävänsä kun taukoa säännöllisemmästä treenauksesta on ollut lähemmäs puoli vuotta. Eikä tämän hetkistä väsymystä auta yhtään se, että saadakseni kolme treenikertaa tälle viikolle, piti minun käydä vielä tänään salilla vaikka eilenkin olin jumpassa.
Että jos ensi viikolla jakaisi vähän tasaisemmin noi urheilukerrat..
Ilta meni ihan ok tarkisteluiden osalta, 19 minuuttia plus yhdet ekstra ovien rynkyttelyt. Jännä juttu miten niistä ennen vähemmän tarkistelua vaativista jutuista on tullut rituaalini rikkomisen jälkeen yhtäkkiä hankalempia ja samassa suhteessa ne entiset isot möröt on pikkaisen pienempiä. Sitä kai sillä tarkistelujärjestyksen rikkomisella osittain ajettiinkin takaa.
Vielä ollaan aallokolla mutta eiköhän sää tyynene pikkuhiljaa.
Aamupäivällä salille lähtö sujui myös ajassaan, 23 minuutissa. En voi sanoa, että tarkistaminen olisi tuntunut mitenkään keveältä ja taisinpa muutaman hikipisarankin taas tirauttaa mutta ovesta pääsin ulos kuitenkin ja vielä ihan inhimillisessä ajassa. Jonkin verran alan havaitsemaan tietyissä kohdissa rituaalia taas jumittumista mutta pitää seurailla tilannetta ennen kuin lähden vaihtamaan rituaalin sisällä olevia järjestyksiä uudelleen. Moni asia on nimittäin karsiutunut pois lähes kokonaan ja menen tällä kaavalla niin pitkään kuin se hyvältä tuntuu eikä mitään suurempia jämähdyksiä tapahdu.
Vaadi itseltäsi riittävästi, älä liikaa.
Mielestäni epämukavuusalueella oleskelun ensimmäisen viikon saldo on hyvä: Ihmistreffit (työpaikan juhlat ja sen jatkot), 3 liikuntakertaa (joista 2 viikonloppuna), vain yksi ajanylitys (26 minuuttia toki vain sekin), vähintään yksi tietoisuusharjoitus päivittäin eikä ylensyöntiä tai avainten laskemista. Sen lisäksi olen yrittänyt löytää itsestäni jotain positiivista päivittäin ja kulkenut katse kohotettuna melkein koko ajan (voin kertoa, että se sattuu niskoihin. Ja se kipu kertonee miten paljon oikeastaan olen kulkenutkaan katse maahan luotuna). Se, missä voisin skarpata, on nukkuminen ja työt. Jälkimmäiseen minun täytyy säätää vaikka omat tavoitteet (kunnes niistä joskus minullakin tulee rutiineja) mutta teen ne tavoitteet vaikka alkuviikosta. Nukkumassa yritän olla klo 22 tai viimeistään puoli 11 arki-iltoina ja nukkua vähintään 7,5h yöunet - sitten ei tarvitse viikonloppunakaan nukkua niin paljon univelkoja pois.
Summasummarum, olen tyytyväinen tähän viikkoon. Vielä on monta viikkoa matkaa jäljellä kohti elämää ilman nykyistä kumppaniani OCD:ta mutta pieni askel eteenpäin on jo kuitenkin otettu. Hyvä minä!
Päivän pelko: Onkohan tuo takareisi pahastikin revähtänyt, uskallankohan tehdä sillä enää mitään vai meneekö se vain pahemmaksi, jos vielä teen yhden sarjan?
Päivän absurdi ajatus: Onhan maailmankaikkeudelle ihan okei, jos imuroinkin vasta huomenna, päivää myöhemmin kuin normaalisti vai seuraakohan siitä minulle jotain ikävää?
Päivän biisi: Placebo - Running Up That Hill
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti