Tänne blogiin tuota ahdistusta oksennellessani on välillä itse "pääsyyllisen" eli pakko-oireiden käsitteleminen jäänyt kokonaan. OCD:n syy-seuraussuhteet on sen verran vaikea ymmärtää itsellekin, ettei aina tiedä mistä kohtaa lankakerää nyhtäisisi, jotta pääsisi taas kärryille käytöksestänsä. Viime yönä heräsin yhtäkkiä ajatukseen "jätinköhän saunan päälle". Kesken unien, ihan ilman mitään näkyvää syytä - yleensähän kun tänä päivänä jo voin jo 80% tapauksista paikallistaa sen ajatuksen, mikä laukaisee tarkistamispakon (tosin vielä en pysty pysäyttämään tarkistusta näissäkään tapauksissa). Liekö sitten kotiinpaluu jännittänyt niin paljon tai ahdistus kasvanut isän ja veljen kuiskiessa koko illan äidistä, mutta niin minä vain kömmin aamuyöllä kahdelta katsomaan sen saunan.
Ja se ei ollut päällä.
Junassa minä mietin sitä, miten ihmisille syntyy tarve tällaiseen, kuten OCD. Jotain mätää on pakko olla lapsuuden tunteiden käsittelyssä/ymmärtämisessä, mutta miksi meillä ei sitten Suomessa joka toisella ole pakkoa tarkistaa aamulla vesihanoja 45 minuuttia? Tämä kun on tunnetusti maa, jossa ei ole ainakaan vielä 80-luvulla (jolloin itse olen syntynyt) osattu tunteita juurikaan käsitellä, nykyisin asiat voivat olla vähän paremmin. Miksi minä siis valitsin pakotieksi OCD:n enkä esimerkiksi alkoholiriippuvuutta? Tai miksi minä en ylipäätään puhunut kenellekään edes päästyäni pois kotoa vaan suljin silmäni ja juoksin karkuun?
Mikä oli se risteys, jossa päätin kääntyä tälle tielle?
Osa niistä pienistä poluista, jotka johtivat tuolle tielle, ovat kyllä nähtävissä tänäkin päivänä: Suorittaminen ja miellyttäminen. Oikeastaan nuo kaksi voisi yhdistää yhdeksi termiksi "Suorittamalla miellyttäminen". Ja kun en koskaan oppinut miten tunteita nimetään tai käsitellään, tuli tuo termi niiden tilalle? Kun elämään tulikin eteen sellaisia asioita, joita ei voinut enää suorittamalla muuttaa hyviksi vaan ne olivat oikeasti pahoja, pakenin niiden asioiden pariin, joiden suorittamisen kautta voisin miellyttää muita?
Siksikö minä mietin nytkin vain sitä, että haluaisin tarkistaa palovaroittimen mutten tiedä voinko vielä (ja ahdistun), koska naapurissa tuntuu olevan joku ja saattaisin häntä tuolla tarkistamisella ärsyttää?
Nyt kun olen saanut päähäni tarkistaa palovaroittimen tänään, on tuska tarkistamispakon ja naapurin mahdollisen ärsyyntymisreaktion (eli epäonnistuneen miellyttämisen) välillä ihan valtava. Sillä jos en tarkasta sitä palovaroitinta nyt, minun pitää tarkistaa hellanlevyt erityisen tarkasti tänä iltana. Rullaatirullaati vaan taas. Juuri näinä hetkinä tuntuu kovin epätoivoiselta voinko minä parantua tästä enää ikinä. Opinko ikinä ymmärtämään itseäni niin hyvin, ettei minun tarvitsisi 6 kertaa ratikkamatkan aikana tarkistaa oliko juuri tilattu kännykkälippuni varmasti voimassa tai avaimet mukana, vaikka juuri laskin niiden kaikkien kolmen olevan käsilaukussa. Noina hetkinä minut valtaa se itkuinen tunne kurkussa ja pohjaton yksinäisyys, mihin OCD minut on ajanut ja minun tekisi mieli heittää itseni jääkylmään järveen.
Herää pahvi, nyt on tosi kyseessä!
Päivän pelko: Mitä jos palovaroitin ei toimikaan?
Päivän absurdi ajatus: Deletoinkohan juuri tilaamani kännykkälipun vaikka laitoin näppäinlukon päälle?
Päivän biisi: Glen Hansard - When Your Mind´s Is Made Up
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti